Päivälle annettu moderni aihe pakolaisuudesta kattaa vain osan tekstin tarkoitteesta. Jeesus kyllä oli pakolaistilanteessa, mutta teksti ei kerro sanallakaan Jeesus-lapsen Egyptin ajasta. Hän ei ollut kuka tahansa pakolainen tai kuka tahansa vaikka olikin ”yksi meistä”, veljemme (Hepr. 2:12) ja ihmiskunnan ainoa itsessään viaton lapsi. Jumalan johdatus ja traaginen tapahtuma Betlehemissä saavat keskeisen aseman. Kertomuksen kehyksenä onkin Jumalan suunnitelman ja profetioiden toteutuminen. Jer. 31 sisältää lastensurmaa laajemman näköalan, paluun pakkosiirtolaisuudesta ja Israelin kansan lasten paluun maahansa (Jer. 31:16-17).
Pakoon pääsy pahasta, mikä ilmaistaan ekfeygeoo- verbin menneellä aikamuodolla, on Raamatussa myönteinen tapahtuma, jossa näkyy johdatus ja varjelus (Lootin pääsy Sodomasta, 1 Moos. 19:17-20; Israelin pako Egyptistä, erityisesti meren ylittäminen 2 Moos. 14, Paavalin pakoon pääsy Damaskoksesta, 2 Kor. 11:32-33; pako tietystä tilanteesta lopunajan ahdinkojen alkaessa, Matt. 24:20-21, pakoon pääsy (KR 92: ”välttyminen”) miekalta (haavoittumisesta, sodan tuhosta ym.). Pako-sanuetta ei aina käytetä, vaikka asia on sen mukainen. Pakoon pääsemisellä on ainakin kolme erillistä merkitystä: A. se on osa Jumalan johdatusta ja suunnitelman toteutumista (esim. Jeesus, Paavali), B. se ilmentää Jumalan armoa ja hyvyyttä sekä valtaa antaa hetkellinen varjeltumine ja C. se on usein vertauskuvallinen ilmaisu pelastumisesta (pakoon pääsy tuomiosta, esim. Hepr. 2:3; 12:25, joissa molemmissa ekfeygoo, päästä pakoon, välttää). Pakoon pääseminen liittyy ehdottomassa mielessä Jumalan kansaan vain kolmanteen (C) tarkoitukseen, pelastumiseen. Uskova ei siis aina pääse pakoon vaaraa, sotaa, onnettomuuksia jne., mutta pelastuu ehdottoman varmasti iankaikkisesta tuomiosta. Jokaisen uskovan kohdalla toteutuu kyllä Jumalan suunnitelma (A), mutta tämä ei tietenkään aina näy varjeltumisena ulkoiselta pahalta, joskin sitä on aina oikein rukoilla.
Enkelin puheessa (jae 13) käytetään paeta-sanaa, mutta jakeessa 14 on anakhooreoo eli ”lähteä” (liikkeelle)”, kun on puhe Joosefin lähdöstä Egyptiin. Perheen matka liittyy korostetun selvästi Jumalan suunnitelman toteutumiseen (yllä A). Paossa ei ole häpeän vaan kiitollisuuden ja turvallisuuden tuntu. Jumalan suunnitelma korostuu siinäkin, ettei sivujuonne Egyptissä olon tapahtumista saa tekstissä mitään sijaa, mikä myös ilmentää paon väliaikaisuutta. Perheen toimeentulo(-ongelmakaan?) ei ylitä mainintakynnystä. Egyptistä ei tarvitse paeta (kuten Israel Mooseksen johdolla aikanaan), vaan sieltä vain lähdettiin (poreuoo-verbi, mennä, lähteä; lähetyskäskyn ”Menkää!”). Aikanaan egyptiläiset takaa-ajajat kuolivat (2 Moos. 14), nyt kuolivat lapsen vainooja Herodes ja hänen kätyrinsä, 20. Toiseen suuntaan oli dramatiikkaa, toiseen ei (vielä).
Nykypäivän pakolaisen elämässä on usein koettua häpeää, nöyryytysten kärsimistä, epävarmuutta, turhautumista, pettymyksiä ja paljon painoja, mutta myös syvää kiitollisuutta kotimaan uhkilta pelastumisesta. Varsinkin pakkopalauttaminen oman maan todellisiin vaaroihin merkitsee dramatiikkaa matkan siihenkin suuntaan. Tuskinpa yhteiskuntamme epäinhimillisyys enää paljon surkeampia (henkilö)päätöksiä osaa tehdäkään kuin hajottaa pakolaisperheet tai palauttaa niiden jäseniä maansa näennäisoikeudenkäynteihin, oikeuksien riistoon tai muihin heti toimeenpantaviin rangaistuksiin. Virkamiesten ongelmana on tietysti se, ettei suinkaan kaikkien pakolaisten tila ole juuri tällainen.
Pakoon pääsemisen aihe on kerrottu jakeissa 16-18. Vaara oli siis niin todellinen, että Jeesus oli vietävä pakopaikkaan. Eikö Jumala olisi voinut varjella Jeesusta tämän omassa maassa? Aivan varmasti, mutta Jumalan toiminta oli nyt toinen ja tapahtumien teologinen opetusluonne on suuri. Lastenmurhaaja Herodes on päässyt maailmanhistoriaan äärimmäisen vallanhalunsa, julmuutensa, epäluuloisuutensa ja minäkeskeisyytensä vuoksi. Nykyajan stalinit, hitlerit, milosevicit ja saddamit ja talibaanit saivat jo tuolloin arkkityyppinsä. (Onnistunut yritys lopettaa Saddamin hirmuhallinto ja murhakoneisto ei kuitenkaan saa kaikkea sille kuuluvaa ymmärrystä, vaan sitä vastustetaan milloin mistäkin syystä. Kriitikkojen on vaikea nähdä holtittomana riehuvan valtaihmisen pahuuden vaikutusten laajuutta ja todellisia turvallisuus- ja ihmisoikeusriskejä.) Historia ei puolustele Herodesta, ja Saddamin hallinnon jatkumisen riskit historia näyttää aikanaan. Talibaanien ja al-Qaidan hirmutoiminnan riskit on jo laajalti ymmärretty.
Murhatut lapset (ja muut Herodeksen surmaamat ihmiset) eivät palanneet elämään – ”heitä ei enää ollut” – ja vanhempien tuska oli pohjattoman repivä. Jeesus-lapsikin surmattiin 30 vuotta myöhemmin ja hänen äitinsä sydämen läpi kävi silloin (Herodeksen) miekka (Lk. 2:35). Sitä ennen Jeesus oli kuitenkin sovittanut maailman synnit Golgatalla. Ja Jeesus palasi elämään, enemmänkin: hän nousi ruumiillisesti kuolleista. Lapset ja aikuiset saavat häneltä viattomuuden, joka ei ole heidän omansa, vaan Jeesuksen. Vain tämä ”vieras viattomuus” kestää Jumalan edessä.