Hiljaisuuden etsiminen on nykyään trendikästä kristillisissä piireissä. Eikä se ole ihme. Ajassa, joka täyttyy kiireestä, uhkista ja tiedon tulvasta, ihminen kaipaa rauhaa ja aikaa etsiä omia ajatuksiaan ja yhteyttä Jumalaan.
Kun etsii hiljaisuutta Raamatusta, joutuu toteamaan, ettei siellä oikeastaan olla kovin hiljaa. Toki Jeesus vetäytyi tämän tästä hiljaisuuteen, mutta nämä hetket myös toistuvasti keskeytettiin. Profeetta Elia puolestaan kohtasi Jumalan hiljaisessa tuulen huminassa.
”Raamattu on itse asiassa ensisijaisesti elämän kirja eikä yksityiskohtainen opaskirja mielen hiljentämiseen.”
Enimmäkseen Raamatun sivut ovat kuitenkin yhtä täynnä puhetta, hälyä ja meteliä kuin nykyihmisenkin elämä. On puhetta Jumalasta, puhetta Jumalalle sekä Jumalan puhetta ihmiselle ja ihmisten puhetta toisilleen. On valitusta ja moitetta, mutta myös kiitosta. Ja erityisesti on toimintaa ja sotien melskettä, josta hiljaisuus on kaukana.
Tämä johtuu siitä, että Raamattu on itse asiassa ensisijaisesti elämän kirja. Se ei ole yksityiskohtainen opaskirja pyhään olotilaan ja mielen hiljentämiseen. Sen sivuilla ihmiset kertovat, miten ovat kokeneet Jumalan elämässään.
Täydellisyyden kirja Raamattu ei myöskään ole, sillä kertojien elämä ei aina ollut onnistunutta ja kaunista, vaikka on se ollut sitäkin. Mutta se on elämää, ja missä on elämää, on myös hälyä.
Kuolemassa koittaa lepo ja hiljaisuus
Hiljaisuutta Raamatusta löytyy kyllä hälyn vastakohtana. Hiljaisuuteen ei erityisesti mennä olemaan hartaita. Se liittyy pikemminkin kiinteästi arkiseen elämiseen ja elämän päättymiseen.
”Ellei Herra olisi tullut avukseni, asuisin jo hiljaisuuden maassa”, sanotaan Psalmissa 94. ”Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei yksikään, joka on hiljaisuuteen laskeutunut”, todetaan synkän sävyisesti Psalmissa 115. Tässä hiljaisuutta tarkoittava sanajuuri damam viittaa vaikenemiseen, hiljentämiseen ja eroon joutumiseen. Kuoleman myötä elämän äänet vaikenevat, ihminen joutuu eroon toisista ihmisistä ja kaikki hiljenee.
Toisaalta paljon kärsinyt Job puuskahtaa luvussa kolme: ”Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa, nukkuisin, minulla olisi rauha.” Tässä kohdin elämän kärsimysten vastakohtana sana shakat on myönteisesti hiljaisuutta, tyyneyttä ja rauhaa. Hiljaisuuden maahan mennään lopulta lepäämään.
Hiljaisuus ja rauha sodan vastakohtana
Sama sana shakat toistuu kuvauksissa siitä, miten Pyhässä maassa aina välillä vallitsi Jumalan antama rauha. On huomattavaa, että Raamatun näkemyksessä rauha tulee nimenomaan Jumalalta, ei sotatoimista. Kun taistelut olivat tauonneet, voitiin vihdoin elää kauan odotettua hiljaista elämää.
”Kun ihminen poikkeaa oikeudenmukaisuudesta, hiljainen ja rauhallinen elämä särkyy, ja taas ollaan sodan melskeissä.”
Hiljaisen ja rauhaisan elämän tavoitteleminen saattaa äkkiseltään tuntua vähän oudolta ja tylsältä. Sen liittää jotenkin nöyryyteen ja vähäisyyteen, ja siitä tuntuisi puuttuvan jännitystä ja menestystä.
Sotien keskellä elävälle rauhan ja hiljaisuuden merkitys on kuitenkin hyvin konkreettinen ja myönteinen: voi hallita elämäänsä ja rakentaa tulevaisuuttaan, ei tarvitse pelätä vihollista, menetyksiä eikä kuolemaa. Voi olla, että moni nykynuori toivoo tulevaisuudelta juuri tällaista hiljaista elämää ilmastonmuutoksen ja sodan luomien uhkakuvien sijaan.
Hiljainen ja rauhallinen elämä ei kuitenkaan Raamatussa ole kaiken päämäärä sinänsä. Sen on tarkoitus johtaa ihminen kiitollisuuteen ja Jumalan palvelemiseen. Jälkimmäinen on paitsi palvomista, myös toisista huolehtivaa, oikeudenmukaista elämää. Kun ihminen poikkeaa oikeudenmukaisuudesta, hiljainen ja rauhallinen elämä särkyy, ja taas ollaan sodan melskeissä.
Luottamusta voi oppia hädän hetkellä
Hiljaisuus ei Raamatussa ole heikkoutta. Se on voimaa, ja ehkä se tässä mielessä lähenee itämaisen ajattelun sisäistä rauhaa. Itämaisten taistelulajien taitajan Bruce Leen kerrotaan sanoneen, että rauhaa ei löydetä, vaan se pitää valita. On valittava mihin käyttää energiansa ja mihin ei.
Samaan näyttää päättyneen Jesajan kirja luvussa 30. Se kehottaa valintaan: ”Jos käännytte ja pysytte levollisina, te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne.”
Kääntyminen pois vääränlaisista ajatuksista ja elämäntavasta ja levollisuuden säilyttäminen olivat olennaista munaisessa juutalaisessa viisaudessa ja sittemmin stoalaisuudessa. Kun hallitset ajatuksesi, hallitset kielesi. Kun hallitset kielesi, hallitset tekosi. Sitten voit levollisesti pitää elämäsi järjestyksessä ja luottaa Jumalaan, joka pitää huolen lopusta.
Entä miten Jumalaan sitten voisi oppia hiljaa luottamaan? Siihen Raamattu kehottaa usein, mutta neuvoo vähän, miten se tehdään. Ehkä parhain luottamusopastus löytyy rikkaan Jobin tarinasta. Jumalaan luottamista näemmä oppii parhaiten hädän hetkellä.
”Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut”, Job parahtaa luvussa 42, kun Jumala vyöryttää pitkässä puheenvuorossa hänen eteensä koko luomakunnan mahtavuuden ja huolenpitonsa siitä.
Omaisuutensa, perheensä ja terveytensä menettänyt Job saa Jumalan puheenvuoron myötä katseensa irti omasta ahdingostaan ja ymmärtää olevansa osa luomakuntaa, ei kaiken keskus. Hän ymmärtää, että voi kaikissa elämän tilanteissa luottaa Jumalan hyvään tahtoon.
Jumala on hiljaa
Nykyään hiljaisuutta ja pyhää kokemusta etsitään mielellään retriiteistä, pyhiinvaelluksilta tai luonnosta. Lähimmäksi näitä kokemuksia osuvat ehkä Raamatun patriarkkojen yksinäiset hetket erämaassa.
Aabraham laski yöllä ulkona tähtiä ja ymmärsi saavansa vielä lukemattoman määrän jälkeläisiä. Jaakob nukkui kivi päänalusenaan ja näki enkeleiden kulkevan tikapuita taivaaseen. Lammaspaimenessa ollut Mooses kohtasi Jumalan palavassa pensaassa.
Olennaista näissä kohtaamisissa on ollut yksinäinen paikka ja kokemus Jumalan läsnäolosta ja siitä, että Jumala puhui. Tätä lienee Jeesuskin tavoitellut vetäytyessään aina välillä yksin rukoilemaan. Kiinnostavaa on, että Jeesuksen hiljaisuuden hetkissä ei mainita Jumalan puhuneen hänelle. Usein hänet sen sijaan keskeyttivät ihmiset, jotka etsivät häntä.
Raamatussa Jumalakin voi olla hiljaa. ”Minä pysyn hiljaa ja katselen kaikkea asumuksestani kuin väreilevä kuumuus kirkkaalla taivaalla tai kuin auer elonkorjuun helteessä”, Jesajan kirja kertoo Jumalan sanoneen osana hyvin lopunaikamaista ennustusta, kun kansa on jälleen unohtanut levollisen luottamuksen Jumalaan ja maailma on ajautunut kaaokseen.
Jumala on hiljaa, ja ihminen maanittelee häntä puhumaan: ”Jumala, älä enää vaikene! Älä katso ääneti, älä ole niin hiljaa” (Ps. 83:2). Ehkä hiljaisuuteen yksin mennyt Jeesuskin samastuu ihmisen kokemukseen äänettömästä kaikkeudesta, joka sitten yhtäkkiä arvaamatta voikin rikkoa hiljaisuuden ja puhua.
Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 10/2026.
Ilmoita asiavirheestä