Saksan ja Suomen kirkot kehittävät yhteistä EU-asioiden seurantaa

Saksan evankelisen kirkon (EKD) ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välinen korkean tason konsultaatio järjestettiin viime viikolla Helsingissä. Mitä neuvotteluissa päätettiin?

Mistä konsultaatiossa keskusteltiin, kirkon ulkoasiain osaston teologisten asiain sihteeri Tomi Karttunen?

– Keskusteltiin teologisesta teemasta ”kirkon näkyvä ykseys” ja erilaisista painotuksista, jotka Suomessa ja Saksassa tämän teeman käsittelyssä ilmenevät, kirkkojen ajankohtaisista kuulumisista, saksalaisen seurakunnan tilanteesta Suomessa sekä ulkosuomalaistyön tilakysymyksestä Saksassa.

Mitä päätettiin?

– Päätettiin, että vuoden 2011 loppuun mennessä virkamiestyöryhmä tekee esityksen siitä, miten Saksan suomalaisten seurakuntien käyttämien tilojen kustannukset hoidetaan tulevaisuudessa.

Mitkä olivat yhteiset ilonaiheet ja huolet?

– Saimme hyvässä hengessä päivittää kirkkojen kuulumisia niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin sekä oppia toinen toiseltamme ja hahmotella yhteistyön kehittämistä. Saksan delegaatio suhtautui periaatteellisella tasolla myönteisesti yhteistyön kehittämiseen esimerkiksi EU-asioiden seuraamisessa. Tarkemmista malleista on kuitenkin syytä sopia vasta, kun on selvillä, millainen on Euroopan kirkkojen konferenssin tuleva rakenne vuoden 2013 yleiskokouksen jälkeen.

– Molemmissa kirkoissa jäsenmäärän väheneminen on haastanut pohtimaan kirkon toimintaa perusteista käsin. Saksalaiset kertoivat viime vuosien kehittämistoiminnan tähdänneen olennaisesti siihen, että he olisivat selvemmin missionaarinen kirkko jälkikristillisen kulttuurin kontekstissa erityisesti itäisessä Saksassa.

Saksalaisten delegaatiota johti EKD:n raadin varapuheenjohtaja, piispa Jochen Bohl. Suomalaisiin isäntiin kuului arkkipiispa Kari Mäkisen johdolla muun muassa kirkon ulkosuomalaistyön toimikunnan puheenjohtaja, piispa Wille Riekkinen ja kirkkohallituksen ulkoasiain osaston johtaja, kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen.

Vastaavia Saksan ja Suomen kirkkojen välisiä konsultaatioita järjestetään joka kolmas vuosi.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliUlkomaanapu: Hallitus vie ilmaston ja kehitysyhteistyön kilpasille
Seuraava artikkeliVaatesuunnittelija: Uusi papinpuku sopii joka vartalolle

Ei näytettäviä viestejä