Blogit, esseet ja mielipiteet voivat olla tieteellisiä, ja tieteenä kirjoitettu voi olla vain huono essee.
Humanistinen tiede on Suomessa tiukasti vain lähdetutkimukseen perustuvaa. Teologiakin on osa tätä perinnettä, eikä meillä juuri tapaa esseistiikan perinteistä kasvavaa vapaamman tulkinnan teologiaa.
Ohjaako vain saksalaistyyppinen lähdetutkimuksen pakkopaita kaikkea kirjoittamista? Tehdäänkö tiedettä enemmän metodologisen moitteettomuuden kuin tutkimusaiheen merkityksen vuoksi? Olisin enemmän kiinnostunut uusista tulkinnoista esimerkiksi kesaropapismista Saksassa kuin Pohjanmaan rippikoululaisten ruokailutottumuksista.
Toinen ”tieteellisyyteen” liittyvä ongelma on titteleiden käyttö keskustelun tyrehdyttäjänä. Erityisesti kristillinen media on pullollaan dosenttien ja tohtoreiden mielipidekirjoituksia, jotka on laadittu tieteellisen näköisiksi ja oloisiksi. Tieteellisellä tittelillä tavallisesta kantaa ottavasta tekstistä tulee helposti ohjailevaa.
Omituinen objektiivisuuden vaatimus ja riskittömyys tuntuu ulottuvan myös mielipidekirjoitteluun. Mistä johtuu varovaisuus vakiintuneiden historiallisten tulkintojen kyseenalaistamiseen?
En tiedä, millaista on suomalaisten teologien yliopistoissa saama kirjoitusopetus. Jotain taitaa olla kuitenkin vialla, kun katsoo pappien tekstien tasoa maakunta- ja paikallislehdissä.
Herää kysymys: Millä sijalla pappien priorisointilistalla on luovan tekstin tuottaminen?
Tosi hyvä kirjoitus!
Kirkolle ja sen papeille absoluuttinen merkitsee ymmärrystä Jumalasta tai jostakin Jumaluuteen liittyvästä. Näin tämä absoluuttisen ymmärtäminen on riippumatonta inhimillisistä ajatuksista tai mielipiteistä, mitä edellämainittu absoluuttisen ymmärtämisen kokemus aihepiiriinsä haluaa katsoa sisältyvän riippumatta siitä kuinka perusteltuja tai aiheellisia esiintuodut kysymykset voisivat olla. Näin kirkko sanomatta sanaakaan itse asiasta todistaa totuuden julistamisen olevan tärkeämpää ja Jumalalle enemmän kunniaksi ja otollisempaa kuin sen tinkimättömän ja rehellisen etsimisen totuuden itsensä vuoksi. Ihmisen valinnan vapaus liittyen hyvän ja pahan ideaan on absoluuttisesti määrittämätön asia, mutta kuitenkin kirkko ymmärtää asiasta puhumisen Jeesuksen ristin kaatamisyritykseksi vaikka vapaus antoi Ihmiselle omantunnon, tärkeimmän työkalun elämää varten. Miksi asiaa ei Luomiskertomuksen mukaan voi ymmärtää niin, että kyse on lahjasta moraalisen ja eettisen ymmärtämiskyvyn eteenpäin kehittämiseksi ja viemiseksi. Näin perisynti voitaisiin ymmärtää vertauskuvaksi omantunnon heräämisestä Ihmisessä. Kieltäytymällä jääräpäisesti uskonnon sisällön uudelleen arvioimisesta , kirkko samalla asettuu vastustamaan moraalista ja eettistä kehitystä, mikä ymmärtääkseni on Jumalan Meille antama tehtävä ja haaste..Samalla kirkko uskoakseni asettuu intellektuellien kuninkaan Luciferin riveihin, vaikka kirkkomme paikka olisi siellä, missä epäjumalia halutaan paljastaa eikä suojella.
Olenko oikeassa, että Kotimaa valitsee itse blogistit. Kirjoittelu ei ole kaikille avoin.
Eräs blogisti on kieltänyt jo kahta henkilöä kommrntpimasta. Et sinä kylläkään. Liekö sellainen yleistä?
Osmo Kauppinen :”Eräs blogisti on kieltänyt jo kahta henkilöä kommentoimasta. Et sinä kylläkään. Liekö sellainen yleistä?”
Kyllä se taitaa niin olla, että omia Raamatun tulkintojaan palvovat tarvitsevat aina sen syntipukin, joka mustamaalataan ja karkoitetaan ”laumasta”.
Jos Lähetyshiippakunnan Pyhäkön Lampun pääkirjoituksessa sanotaan, että ”Kun katsoo mistä erilaisista yhteyksistä Suomen ev.lut. kirkon pappeja löytyy alkaen sateenkaarimessuista ja salaseuroista, voi vaan kysyä onko seurakunnissamme saarnanneiden pappien toiminta todella ev.lut. kirkon uskoa vastaan ja järjestykselle vaaraksi”, niin se tarkoittanee sitten sitä, että sateenkaarimessut ja ”salaseurat” hyväksyvillä ei ole asiaa heidän ”laumaansa”.
Ajattelin juhannuspyhinä, että ehkä evl.kirkon olisi hyvä järjestää myös ”salaseuramessuja” meille toisinajatteleville.
Lisäys ed. viestiin: Lisäys ed. viestiin: myös ortodoksikirkko tuomitsee vapaamuurariuden
Ortodoksit näkevät vapaamuurariuden eräänlaisena ”harhaoppina”, joka korostaa ”kurinalaista elämää, moraalista kilvoittelua, itsetuntemusta ja itsehillintää”, mutta ”siihen ei sisälly sydämen ja mielikuvituksen raittiutta.”
Kun olen elämässäni pyrkinyt parhaan kykyni mukaan kuuntelemaan järkeni ja omantuntoni ääntä, niin en tiedä mitä ortodoksikirkko tarkoittaa ”sydämen ja mielikuvituksen” raittiudella. Ehkä juuri sitä ”tuomittua” ja vapaamuurarit keskitysleireihin vienyttä yleisuskonnollisuutta, jota myös suvaitsevaisuudeksi kutsutaan.
Arkistosta löytynyt piristyssatu ”salaseuran” suosikkipapille:
”Olipa kerran vapaamuurarin muori, joka huomasi että syksy oli tullut. Pienen kasvimaan porkkanat ja perunat oli jo aikoja sitten korjattu talteen pieneen maakellariin ja pienen metsän lehdettömät puut värjöttelivät apean näköisinä marraskuisessa aamuhämärässä. Muori vetäisi salusiinit apean maiseman eteen ja kaivoi esiin allakan. Hän oli miltei unohtanut isänpäivän. Hänpä tekisi isänpäiväkortin ihan itse.
Vuosien varrella muorin arkistoihin oli tallentunut kaikenlaista: runoja, pakinoita, oman elämän pieniä tärkeitä asioita. Paperien joukosta hän löysi vuosia sitten käsin kirjoitetun onnittelupuheen isälle. Pieni lainaus puheesta soveltui muorin mielestä erinomaisesti kortin tekstiksi. Teksti kuului näin:
”Fraktaalit, kuten sanottu, ovat uskomattomia, kauniita. Mutta sen lisäksi ne kätkevät sisimpäänsä ihmeen. Jos otat fraktaalista minkä tahansa kuvion tai kiehkuran ja sukellat tarpeeksi syvälle, löydät pohjalta sen alkuperäisen kuvan, alkuperäisen teeman. Se pysyy samana eikä muutu.
Kun minä katson minun silmilläni Sinun fraktaaliasi tarpeeksi läheltä, näen kuvan. Sen nimi on isä. Ennen kaikkea ja kaiken jälkeen Sinä olet ollut ja tulet aina olemaan minulle isä. Ja tämä isä ei ala jostakin ja lopu johonkin, vaan on olemassa aina. Olet ansainnut tämän juhlapäivän ja me kohotamme Sinulle siitä maljan riemumielin. Mutta viimeistään huomenna – toivottavasti jo tänään on otettava kitara kauniiseen käteen, sillä harjoitukset jatkuvat!”
Muori oli korttiin oikein tyytyväinen. Seuraavaksi pitäisi keksiä isälle sopiva lahja. Mitään tyypillistä ”pakkopaitaa” hän ei halunnut ostaa. Lahjan piti tällä kertaa olla joku muu kuin tyypillinen massatuote.”