Turun sanomat uutisoi tänään Kirkkohallituksen kieltäneen sanan ’uskonpuhdistus’ käyttämisen vuoden 2017 yhteydessä. Kirkkohallitus ei ole moista kieltoa asettanut, eikä se olisi mahdollistakaan.
Uutisen takana on vuoden 2017 suhteen Kirkkohallituksessa valittu linja.
31.10.2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi teesinsä anekaupan väärinkäytöksiä vastaan. Teesien julkaiseminen symboloi ajanjaksoa, joka historiassa tunnetaan nimellä reformaatio – tai uskonpuhdistus. Vuonna 2017 reformaatiota muistetaan kansaivälisesti ja ekumeenisesti.
Suomessa puhutaan kansainvälisesti yleisen linjan mukaan reformaation merkkivuodesta, ei esimerkiksi uskonpuhdistuksen juhlavuodesta. Syitä on monia. Yksi tärkeimmistä on ekumenia. Merkkivuosi kuuluu luterilaisia laajemmalle joukolle. Lutherin löydöt ovat kristittyjen yhteistä omaisuutta. On mielekästä löytää merkkivuodelle terminologia, joka ei loukkaa tai sulje ulos ketään.
Reformaation merkkivuonna muistellaan historiaa yhdessä yli vanhojen rajalinjojen. Reformaation historiassa on paljon hyvää muisteltavaa mutta myös kipeitä asioita, kuten kristittyjen välistä ymmärtämättömyyttä, riitoja, väkivaltaa, sotia ja jakautumista. Kirkko on jakautunut, ja se on katastrofi. Tarve tehdä parannusta on yhteinen. Tässä prosessissa yhteinen kieli on tärkeässä roolissa.
Sanavalintaa ohjaa myös alkuperäisyyden periaate. Reformaatio on terminä vanhempi kuin uskonpuhdistus ja siten alkuperäinen. Uskonpuhdistuksesta alettiin puhua vasta joitain satoja vuosia Lutherin aikojen jälkeen.
Sanan ’reformaatio’ käyttäminen avaa näkökulman Lutherin aikoja laajempaan prosessiin. Reformaatio viittaa käsitteenä selkeämmin jatkumoon kuin hetkelliseen toimintaan viittaava uskonpuhdistus. Reformeja ja reformaatiota oli jo ennen Lutheria, ja myös Lutherin jälkeen. Kirkon on reformoiduttava jatkuvasti.
Uskonpuhdistus asettaa sanana uskon ristiriitaiseen asemaan. Kristillinen usko ei tarvitse puhdistusta. Uskon ympärille syntyneet käytännöt sen sijaan tarvitsevat sitä usein. Lutherkin vetosi aitoon evankeliumiin vastustaessaan myöhemmin kehittynyttä anekauppaa väärinkäytöksineen.
Uskonpuhdistus tullee pysymään käytössä reformaation rinnakkaisterminä, ovathan monet tottuneet käyttämään juuri sitä. Millään kirkollisella taholla ei ole valtuuksia tai haluakaan sitä kieltää. Uskonpuhdistuksella on myös sanana yksi valtti reformaatioon verrattuna: se on aidommin suomea, mikä kenties lisää toisinaan ymmärrettävyyttä.
Sanan reformaatio käyttämisellä halutaan korostaa sitä, että reformaation historia on monisyinen. Näkökulmia reformaation syihin, sisältöihin ja seurauksiin on monia. Kun haluamme oppia menneisyydestä yhdessä, näkökulmien määrä on syytä pitää niin laajana kuin mahdollista. Kun sanavalinnoilla voidaan vaikuttaa tähän, miksi emme valitsisi yhteisiä sanoja?
Tervehdin ilolla Turun Sanomien artikkelia ja siitä noussutta keskustelua. Sanavalintojen pohtiminen on tärkeä osa valmistautumista vuoteen 2017. On hyvä pohtia, miksi käytän niitä termejä joita käytän. On hyvä pohtia yhdessä, mitä etuja milläkin termillä on.
Teologit eivät ole puhuneet uskonpuhdistuksesta vuosikymmeniin, koska sana reformaatip on korvannut sen. Ja hyvä niin. Ekumeenisia syitä tärkeämpänä pidän sitä, että arvoväritteiset nimitykset ajanjaksoille ja ilmiöille ovat muutenkin jäämässä pois. Sellaisia ovat olleet puhdasoppisuus, kansallinen herääminen ja vapaussota.
Teemu Kakkuri :”Sellaisia ovat olleet puhdasoppisuus, kansallinen herääminen ja vapaussota.”
Vapaussodasta sen verran, että Suomen itsenäistymisen ajan sotatoimet olivat osa ensimmäistä maailmansotaa ja Suomen itsenäisyyden tunnustaminen oli seurausta Brest-Litovskin 3.12.1917 alkaneista rauhanneuvotteluista, joissa Keskusvallat edellyttivät mm., että Venäjä tunnustaa Suomen ja Ukrainan itsenäisyyden.
”Kun kaikkia venäläisiä joukkoja ei, Brest-Litovskin rauhanehdoista huolimatta, siirretty pois Suomesta, ja Suomen hallitus pyysi Saksalta apua kansalais- ja vapaussotaansa, arveli Saksan korkein sodanjohto voivansa lähettää Suomeen yhden noin 10 000 miehen vahvuisen divisioonan, ns. ”Itämerendivisioonan” (komentaja kenraali R. von der Goltz).” (J.O. Hannula: Maailmansodan historia, s. 363, Helsinki 1936)
Paavin oppi armosta on muuttumaton. Luther löysi kuitenkin sielulleen rauhan Raamattua tutkien ja huomasi, että paavin oppi ei ole sama kuin, mistä esim. Paavali puhuu. Luther oli naiivi ja ajatteli, että kyllä paavi kuuntelee häntä, koska hän tohtorina perustelee käsityksensä Raamatulla.
Eivät juutalaisetkaan hyväksyneet Paavalia vaan alkoivat kirota ja vainota häntä Kristuksen opin tähden. Sama kävi Lutherille, joka alkoi julistaa lahjaksi saatavaa Jumalan vanhurskautta yksin Jumalan tekona. Paaville oli lopulta liian paksua, että yksin Jumalan työ Kristuksessa voi vanhurskauttaa syntisen ihmisen.
Jeesus tapettiin saman väitteen tähden, ollen ensimmäinen ylösnousevien joukoista.
Ei kai tämmöinen projekti sihteeri voi olla päätoimi? Strategia ja tulevaisuusselonteko kuulostavat ihan Pahkasiasta otetuilta. Kun strategia on jossain hyväksytty ei sitä kukaan lue. Eri asia on jos Kirkkohallitus alla kiusata seurakuntia ja kysellä miten strategia on pantu täytäntöön. Mitenkähän tulevaisuudesta voidaan tehdä selonteko kun tulevaisuutta ei vielä ole?