Viron kirkossa on jännittävä vuosi, sillä vuoden lopussa tiedetään kuka ottaa vastaan arkkipiispan hiipan helmikuussa, kun nykyinen arkkipiispa Andres Põder jää eläkkeelle. Kevään aikana ovat Viron kirkon rovastikunnat valinneet kukin itselleen sopivan kandidaatin syksyn arkkipiispanvaaliin. Ehdokkaat vahvistaa kirkolliskokous, mutta tällä hetkellä mukana kisassa on viisi ehdokasta.
Vaalivuosi alkoi Papistonpäivillä sillä, että muutamia virolaispappeja oli pyydetty kertomaan ajatuksiaan ja toiveitaan, millainen pitäisi uuden arkkipiispan olla. Tunnelma oli kuin joulun alla, kun kirjoitetaan joulupukille, sillä toiveita oli laidasta laitaan. Eräs teema kuitenkin kertautui puheenvuoroissa, arkkipiispan tulee olla papiston sielunhoitaja. Moni kaipaa kuuntelijaa, mikä ei ihmetytä kirkossa, missä työnohjaus on lapsenkengissä ja ”ei tartte auttaa” –periaate elää vahvana. Kukaan ei toivonut uuden arkkipiispan olevan vahva ulkosuhteiden hoitaja, kielitaitoinen tai maailmanlaajuisissa kirkollisissa kumppanuusverkostoissa Viroa hyvin edustava henkilö.
Viisi ehdokasta. Kaksi vanhempaa, jo 60-vuotisrajapyykin ylittänyttä lääninrovastia, jotka olivat mukana myös edellisissä vaaleissa. Kolme ehdokasta on vasta ylittänyt 40-vuotisrajapyykin ja keskustelua on herättänyt se, voidaanko valita kovin pitkäaikaista arkkipiispaa tai pitäisikö piispanvirka muuttaa määräaikaiseksi. Kansleri, teologisen seminaarin rehtori ja keskivirolainen lääninrovasti edustavat nuorempaa polvea. Teologisesti kaikki ehdokkaat eroavat toisistaan ja mielenkiintoista on nähdä se, mikä valintaperuste lopulta nousee yli muiden. Valitaanko pappien sielunhoitaja, visionääri, talousosaaja, teologisesti oppinut, riittävän konservatiivi/liberaali, pieniä ja köyhiä seurakuntia ymmärtävä, yhteiskunnassa näkyvä ja kuuluva vai jonkin muunlainen paimen? Onko Viron arkkipiispa tulevaisuudessa Joel Luhamets, Tiit Salumäe, Ove Sander, Marko Tiitus vai Urmas Viilma? Se selviää tämän vuoden lopussa ja siitä alkaa uusi aika, joka kertoo pystyykö uusi arkkipiispa täyttämään kirkkonsa toiveita vai vastaako hän enemmin pelkoihin. Suuri kysymys on, mikä muuttuu ja mihin suuntaan uusi arkkipiispa kääntää kirkkolaivaa?
Nuoret ja perheet ovat kirkon tulevaisuus. Viime viikolla pidetyillä Viron kirkon Nuorisopäivillä olivat arkkipiispa-ehdokkaat ensimmäistä kertaa Viron historiassa vaalipaneelissa nuorten edessä. Nuorille järjestettiin myös omat varjovaalit, joissa nuoret valitsivat arkkipiispakseen Urmas Viilman, nuoren kanslerin. Viilma totesi paneelissa kysymykseen kirkon jäsenmäärän laskusta ja kristillisyyden heikentymisestä Virossa: ”Jos 200 000 virolaista käy Laulujuhlilla ja meitä siksi nimitetään laulukansaksi, niin eikö kaksinkertainen määrä itseään väestönlaskennassa kristityksi itseään nimittävä virolainen voisi merkitä, että Viro on kristillinen maa!”
Arkkipiispa on väistämättä kirkon käyntikortti ja kasvot. Kari Mäkinen on henkilö, jonka perusteella media, sisarkirkko ja moni yksityishenkilö luo mielipiteen Suomen kirkosta. Johtajalla on merkitystä ja paimenen ääni on voitava tunnistaa. Itse sekä Suomen että Viron kirkon työntekijänä koen, että minun on ollut luontevaa työskennellä sekä piispa Mäkisen että piispa Põderin alaisuudessa. Mielestäni molemmat arvostavat perhetyötä ja näkevät positiivisena yhteistyön yhteiskunnan kanssa. Sorrettujen ja heikossa asemassa olevien puolustaminen, palvellen evankeliumin julistaminen ja lähimmäisenrakkaus ovat mielestäni heille tärkeitä. Minä toivon, että tuleva Viron arkkipiispa jatkaa perhetyön tukemista, uskaltaa nähdä virolaisten todellisuuden ja luoda siltaa, erityisesti lapsille, nuorille ja perheille kirkkoon tulemiseksi. Minun joulupukin kirjeessäni voisi olla lause: ”Toivoisin arkkipiispaa, joka katsoo tulevaisuuteen osallistaen nuoria. Että arkkipiispan silmissä jokainen lapsi ja nuori olisi tärkeä. Ja tämän arkkipiispan kirkko voisi Virossa puolustaa ihmisarvoa, kohdata ja kulkea rinnalla sinne, missä jokainen särkynyt voi kohdata Kristuksen ja löytää yhteyden kirkkoon.” Jään myös vaalipaneelin jälkeen pohtimaan onko mahdollista, että arkkipiispassa yhdistyvät vahva teologi, hyvä organisatorinen asia- ja henkilöstöjohtaja, sielunhoitaja, hengellinen paimen, eettinen ja missionäärinen pohtija sekä yhteiskunnallinen toimija. Vai mitä näistä -vai ehkä jotain listan ulkopuolelta, Viron kirkko tarvitsee?
Lopulta kuitenkin toivon ja rukoilen, ettei vaalissa tapahtuisi joulupukin, vaan Korkeimman tahto ja Viron kirkko saisi juuri heille oikean arkkipiispan. Näistä tunnelmista onkin hyvä jäädä kesälomalle ja palata sorvin ääreen seuraamaan vaalin etenemistä, prosessia, joka kokoaa kirkon yhteen pohtimaan omaa tulevaisuuttaan. Virkistävää kesää!
