Yleisvaliokunta: Työryhmän perustaminen ei takaisi kirkon ykseyden edistämistä

risti_valo920

Kirkolliskokouksen yleisvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä edustaja-aloitteesta, jossa ehdotettiin työryhmän perustamista kirkkohallitukseen kirkon ykseyden edistämiseksi.

Kirkolliskokousedustaja Anna-Mari Kaskisen ensimmäisenä allekirjoittamassa edustaja-aloitteessa ehdotettiin, että työryhmään voisi kutsua erilaisia näkemyksiä ja erilaisia perinteitä edustavia kirkon jäseniä keskustelemaan, toimimaan ja rukoilemaan. Aloitetta perusteltiin tarpeella tukea kirkon ykseyttä moniäänisyyden keskellä marraskuun 2010 kirkolliskokouksen jälkeen. Tuossa kirkolliskokouksessa käsiteltiin rukousta parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja heidän kanssaan.

Yleisvaliokunta toteaa, että kirkon ykseyden edistäminen ei kuulu ensisijaisesti kirkkohallituksen tehtäviin vaan erityisesti piispanvirkaan. Koska kukin piispa vastaa piispanviran hoitamisesta hiippakunnassaan, yleisvaliokunnan mukaan kirkkohallitus ei vaikuta oikealta paikalta työryhmän perustamiseen. Tehtävä kuuluu kullekin piispalle.

Yleisvaliokunnan mukaan luonteva yhteistyöelin asian käsittelyyn kirkossa on piispainkokous. Sen mukaan piispainkokouksen tehtäväksi voitaisiin antaa suunnitella sopivia toimenpiteitä kirkon ykseyden edistämiseksi.

Yleisvaliokunnan mukaan työryhmän kokoonpanon valitseminen olisi omiaan herättämään kritiikkiä, koska kaikkien kirkollisten ryhmien tasapuolisen edustuksen saaminen ryhmään olisi liki mahdotonta.

Yleisvaliokunta toteaa, että työryhmän perustaminen ei vielä itsessään takaa kirkon ykseyden edistämistä. Se huomauttaa, että kirkon yhteiset elimet kokoavat jo nyt yhteen eri näkemyksiä ja perinteitä edustavia edistämään ykseyttä. Ykseyden edistämisen pitäisikin valiokunnan mukaan alkaa jo olemassa olevien elinten kohdalla työryhmän perustamisesta riippumatta.

Valiokunta ehdottaa kirkolliskokoukselle, että edustaja-aloite lähetetään piispainkokouksen tutkittavaksi ja toimenpiteitä varten.

Lue myös: Kaskinen: Kirkossa vaikein tilanne vuosikymmeniin

Kirkolliskokous keskusteli ykseystyöryhmästä

Kirkon erimieliset halutaan samaan pöytään

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliJehovan todistajien kohuartikkeli julkaistu myös Suomessa
Seuraava artikkeliKolehtipäätös jakaa mielipiteitä Helsingin Kalliossa

Ei näytettäviä viestejä