Piispa Jari Jolkkonen Savon Sanomissa: ”Mitä paremmin opit kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja sietämään vastakkaisia mielipiteitä, sitä vahvemmaksi tulet”

Jari Jolkkonen. Kuva: Tuija Hyttinen

Kuopion piispa Jari Jolkkonen kirjoittaa Savon Sanomien kolumnissaan niin sanotuista turvallisista tiloista, että hyvistä tarkoitusperistä huolimatta äärimmäisellä suojelupuheella on varjopuolensa.

”Amerikkalainen oikeustieteilijä Greg Lukanoff ja sosiaalipsykologi Jonathan Haidt kirjoittavat kirjassaan The Coddling of the American Mind, että yliholhoava turvallisuusajattelu, safetyismi, rajoittaa sananvapautta ja vahingoittaa nuorten mielenterveyttä”, Jolkkonen toteaa kirjoituksessaan.

Asian taustalla on Jolkkosen mukaan vuosi 2014, jolloin Z-sukupolven ensimmäinen ikäluokka aloitti opinnot Yhdysvaltojen yliopistoissa.

”Psyykkisen hyvinvoinnin nimissä monet opiskelijat alkoivat vaatia, että heitä pitää suojella sanoilta, ideoilta ja henkilöiltä, joista he eivät pidä ja jotka aiheuttavat psyykkistä kuormitusta”, Jolkkonen kirjoittaa ja antaa esimerkkejä amerikkalaisopiskelijoiden ”turvallisen tilan” vaatimuksista.

Erityisesti yliopistoissa on Jolkkosen mukaan tärkeää, että poikkeavia teorioita ja näkemyksiä voidaan esittää, koska yliopiston idea on rakentunut totuuden etsimisen varaan.

”Siihen kuuluvat väittely, argumentointi ja koulukuntaerot. Poikkeavia teorioita ja näkemyksiä pitää voida esittää. Jos se estetään psyykkisen turvallisuuden nimissä, koko yliopiston idea tuhoutuu.”

Kaiken kaikkiaan on Jolkkosen mukaan niin, että yliholhoava turvallisuusajattelu ”safeytismi” uskottelee, että nuoret ovat hauraita kananmunankuoria, joiden mielenterveyden muutama vääräoppisena pidetty sana saa luhistumaan.

”Väärin. Mitä paremmin opit kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja sietämään vastakkaisia mielipiteitä, sitä vahvemmaksi tulet”, Jolkkonen toteaa.

Jolkkosen koko kirjoitus Savon Sanomissa on luettavissa täällä.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTuhat merkkiä taivaasta: Riisu kengät sillä paikka on pyhä
Seuraava artikkeliKiinan taloudellinen ja poliittinen merkitys maailmassa kasvaa – 75 vuotta täyttävässä kansantasavallassa kommunistinen puolue varjelee yksinvaltaansa ja rajoittaa ihmisoikeuksia

Ei näytettäviä viestejä