Kirja: Pitkän iän lyhyt johdanto

Kukapa ei haluaisi elää satavuotiaaksi terveenä ja hyväkuntoisena. Kuolemattomuus ja elämän pidentäminen on kiehtonut ihmisiä riippumatta ajasta tai paikasta.

Elämän pidentämistä tavoitellaan juoksemalla henkensä edestä, noudattamalla terveellistä ruokavaliota ja vältelemällä paheellisia elämäntapoja. Jotkut ovat uhranneet tälle etsinnälleen elämänsä, mutta maksaneet siitä kovan hinnan, ei vain rahallisesti, vaan totaalisesti elämänhallinan menettäen.

Filosofian tohtori Tiina Raehvaara on monipuolinen kirjailija, joka on julkaissut romaaneja, novelleja, esseitä ja tietokirjoja. Uudessa teoksessaan Ikuisen elämän lyhyt historia hän käsittelee vanhenemista ja pitkää ikää. Jokainen päivä vie lähemmäksi kuolemaa, mutta ihminen on keksinyt monenlaisia keinoja saadakseen lisävuosia.

Raevaara lähtee liikkeelle tieteenhistorian ensimmäisistä vaiheista ja vampyyritarinoista edeten kantasoluhoitoihin ja geenieditointiin. Kuolema sinänsä ei ole tabu, sillä niin uutiset kuin kulttuuri sysäävät jatkuvasti kuoleman silmiemme eteen.

Euroopassa elintason ratkaiseva nousu tapahtui toisen maailmansodan jälkeen. Suomalaisen naisen elinikä oli vuonna 1900 tilastollisesti 46 vuotta ja miehen 43. Tällä hetkellä suomalaisten naisten elinajanodote on 84 vuotta ja miesten 79. Kehitys on onnistunut pidentämään näin ihmisen elämää ja länsimaissa se jatkuu nousevana. Aina elämä on taistelua kaaosta vastaan. Se on teoksen selkeä viesti.

Raevaara käy läpi yrityksiä tieteellisesti pidentää elämää halki aikojen. Hän taustoittaa perusteellisesti tutkimustuloksia ja tekee niistä johtopäätöksiä, mutta ei ole kovin innostunut tutkimusten loppupäätelmistä. Ihmisen vanhetessa kantasolujen määrä vähenee tai ne jakautuvat hitaammin. Tavoitteena on kantasolujen monistamien, mutta sen lisäksi myös niiden kasvattaminen laboratorioissa jopa kokonaisiin elimiin. Raevaara käy lyhyesti läpi myös elinsiirtojen historiaa.

Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että ”elämän ja kuoleman rajalla ei ole aitaa”, kuten Raevaara painottaa. Teoksessa on myös filosofista pohdiskelua, mutta teologian ulottuvuus puuttuu. Se olisi tuonut hyvän lisän tarjoten monia mielenkiintoisia näkökulmia tähän kiehtovaan aiheeseen.

Tiina Raevaara: Ikuisen elämän lyhyt historia. Kuinka taistelemme kuolemaa ja
vanhuutta vastaan. Like 2024. 318 s

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTV-vinkki: Aika rikkoa rajoja – monikulttuurisuus tuo mukanaan myös kulttuurien sisäisen moninaisuuden
Seuraava artikkeliArkkipiispa Tapio Luoma, Espoon piispa Kaisamari Hintikka ja Kirkon Ulkomaanapu vetoavat: Lähi-itään tarvitaan kestävä rauha 

Ei näytettäviä viestejä