Saappaan vapaaehtoisen Teemu Lämsän mukaan nuoret ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä, vaikka nuorten elämään kuuluukin paljon pahoinvointia

Joskus nuoret kyselevät saapaslaisilta, että ”oottekste jotain kyttiä tai sossuja”. Teemu Lämsä korostaa, että Saappaan päivystäjät eivät tuomitse tai kyttää. – Olemme turvallisia aikuisia ja tahdomme olla turvallisesti tukena. Kuva: Rami Marjamäki

Lempääläinen Teemu Lämsä sai syyskuun lopulla Vuoden saapasteko -palkinnon. Palkintoperusteissa todetaan, että vapaaehtoinen Lämsä on ollut Lempäälän Saapas-ryhmän kantava voima ja rekrytoinut uusia vapaaehtoisia. Nuorten palveluoperaatio Saapas pyrkii kohtaamaan nuoria siellä, missä he ovat.

1 Mitä Saapas-toiminnalle kuuluu?

– Vielä muutama vuosi sitten Suomessa oli 20 ryhmää, nyt yli 40. Kasvu on ollut niin räjähdysmäistä, että Lasten ja nuorten keskuskaan ei ole meinannut pysyä perässä. Se on hienoa. Lempäälässä olen onnistunut kokoamaan aika hyvin joukkoja. Monet ihmiset innostuvat, mutta eivät uskalla sitoutua. Siksi korostamme, että Saapas-työtä voi tehdä ihan omien voimavarojen mukaan. Yksikin päivystyskerta vuoteen riittää.

– Normaali päivystyskierros menee niin, että kuulumiskierroksen ja päivystysporukan yhdessäolohetken jälkeen lähdetään iltakahdeksan ja -yhdeksän välillä kaduille. Lempäälässä kävelemme keskustan liepeillä ja esimerkiksi Lempäälä-talon viereisessä parkkihallissa kannattaa käydä muutaman kerran illassa pyörähtämässä. Kesällä käymme myös uimarannalla. Sinne nuoret ovat meitä jopa pyytäneet.

2 Millainen on oma historiasi Saapas-toiminnassa?

– Olin tovin kultaisella 1990-luvulla Porin Saapas-toiminnassa mukana ja se oli hyvin erilaista kuin nyt Lempäälässä. Silloin korostui enemmän tuo selviämispuoli ja humalaisia nuoria kuskattiin joskus kotiinkin. Nyt ei ole kertaakaan ollut nuori siinä kunnossa, että olisi pitänyt ambulanssia soittaa alkoholimyrkytyksen takia.

3 Mitä nuorisolle kuuluu nykyään?

– Se kuva, mikä päivystäessä välittyy, on hyvä. Nuoret ovat fiksuja ja puheliaita sekä hyväkäytöksisiä. Tiedän, että silti nuorison elämään kuuluu paljon pahoinvointia. Jonot ovat pitkiä avun piiriin. Ala-ikäisten tekemät väkivaltarikokset ovat myös selvästi pompanneet jollain lailla. Siitä on syytä olla huolissaan.

– Kun nuorten kanssa asiasta juttelee, eivät he hahmota sitä edes enää outona ilmiönä. Se on arkipäivää. Ala-asteikäiset saattavat ajatella, että on normaalia, kun joku kovistelee. Sitten jostain varastamisista ja kiristämisistä ei kerrota edes aikuiselle vaan ruvetaan itse selvittämään. Se on vakava asia.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVuoden kristillinen kirja -ehdokkaat julki Turun kirjamessuilla – Kotimaa esittelee ehdokkaat, joista valinta tehdään Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopussa
Seuraava artikkeliTuhat merkkiä taivaasta: Aina emme edes tiedä, milloin saamme olla välikappaleina hyvän sanoman eteenpäin viemisessä

Ei näytettäviä viestejä