Kurikan uusi kirkkoherra Jani Latva-Nikkola on järjestöaktiivi ja valmentaa myös nuoria uimareita – ”Toivo kannustaa toimimaan”

Etelä-Pohjanmaalla kirkkoon kuuluminen on luonnollista ja kirkko on edelleen keskellä kylää, sanoo Kurikan uusi kirkkoherra Jani Latva-Nikkola.Kuva: Miia Latva-Nikkola

Kurikassa syntynyt ja siellä nyt perheineen jälleen asuva Jani Latva-Nikkola, 47, ilmoitti jo 3-vuotiaana, että hänestä tulee pappi. Mitään erityistä mallia lähipiiristä ei tälle ammattihaaveelle löytynyt, ja pikkupoikaa hoitanut isotäti pitikin Jania hiukan kummallisena lapsena.

Nyt Kurikan kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti Latva-Nikkolan uudeksi kirkkoherrakseen kokouksessaan 8.10. Paikkaa haki myös Rauman seurakunnan kappalainen Olavi Saurio.

Kurikan edellinen kirkkoherra Heikki Sariola jäi eläkkeelle 1.10. Nykyisin Ilmajoen kirkkoherrana työskentelevä Latva-Nikkola aloittaa uudessa tehtävässään vuoden 2025 alusta.

– Pappina tärkein viestini on, että meillä on armollinen Jumala, joka haluaa olla läsnä elämässämme. Yhteydestä Jumalaan syntyy ilo ja siunaus.

– Ahdistus lamaannuttaa, mutta toivo kannustaa toimimaan. Toivomme perusta on Jeesus Kristus. Sitä maailman myllerrykset eivät hetkauta. Hän antaa sydämeen rauhan, jonka vuoksi emme lannistu vaan pystymme toimimaan yhteiseksi hyväksi. Jumala toimii historiassa ja uskon, että hänellä on suunnitelma.

RIPPIKOULUIKÄISENÄ SEURAKUNNASTA tuli Jani Latva-Nikkolalle läheinen. Alueen herätysliikkeet olivat 1990-luvulla päättäneet, että kaikkia nuoria kannustetaan oman kotiseurakunnan rientoihin. Niinpä samassa porukassa toimivat yhdessä niin evankeliset, körtit, uusheräyksen nuoret kuin kansanlähetysläisetkin.

– Olen joskus kärsinyt siitä, ettei minulla ollut omaa hengellistä kotia missään herätysliikkeessä. Aikuisena olen sitoutunut Evankeliseen Lähetysyhdistykseen ELY:yn, jonka puheenjohtajana nyt toimin. Lähetys on lähellä sydäntäni. Sisäinen maailmani on kuitenkin avara ja käyn mielelläni pyydettäessä puhumassa ja opettamassa eri herätysliikkeiden tilaisuuksissa.

”Kun omassa kotiseurakunnassa tuli kirkkoherran paikka auki, päätin kokeilla, avautuisiko se ovi minulle.”

ALUN PERIN Jani Latva-Nikkolasta piti tulla diakoniatyöntekijä. Opinnot diakonia-ammattikorkeakoulussa eivät kuitenkaan edenneet maaliin asti, kun ajatus pappeudesta nosti jälleen päätään.

Latva-Nikkola teki opettajan sijaisuuksia ja työskenteli sosiaalialan tehtävissä, kunnes ymmärsi 26-vuotiaana, että vahvaa kutsua ei kannata juosta pakoon. Hän pääsi Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan.

– Tajusin, että papin työ on oma kutsumukseni, johon tulen saamaan myös voiman.

Latva-Nikkola valmistui teologian maisteriksi 2010 ja haaveili jatko-opinnoista. Seinäjoelta kuitenkin pyydettiin häntä sitkeästi tekemään papin sijaisuutta.

– Kaksi kertaa kieltäydyin ja kolmannella pyynnöllä suostuin. Minut vihittiin papiksi pyhäinpäivänä 2010 ja työ ja kotiseutu imaisivat mukaansa. Olin Seinäjoella töissä reilut kuusi vuotta, ensin nuorisopappina. Myöhemmin vastuulleni tuli myös vapaaehtoistoimintaa ja pienryhmiä. Se oli hyvä käytännön koulu papin työhön.

VUONNA 2016 Latva-Nikkola siirtyi Jalasjärven aluekappalaiseksi ja vuonna 2018 hänestä tuli Ilmajoen kirkkoherra. Ilmajoella hän on viihtynyt erinomaisesti. Työmatka Kurikasta on ollut kohtuullinen, 20 kilometriä.

– Kotiseuturakkaus kuitenkin voitti. Kun omassa kasvattajaseurakunnassa ja kotiseurakunnassa tuli kirkkoherran paikka auki, päätin kokeilla, avautuisiko se ovi minulle. Nuorempana rajanveto työn ja vapaa-ajan välillä oli tärkeämpää, mutta nyt koen olevani valmis siihen, että asun ja elän seurakuntani keskellä.

”Vaikeassa tilanteessa otetaan lakki kouraan ja pyydetään armoa Jumalalta. ”

JANI LATVA-NIKKOLAN puoliso Miia Latva-Nikkola työskentelee Kurikan seurakunnassa kirkkomuusikkona. Perheeseen kuuluvat myös lapset Luukas, 11, Lilja, 10 ja Elsa, 4. Perhe elää aktiivista elämää. Lapsilla on harrastuksensa ja Jani Latva-Nikkola viihtyy järjestötoiminnassa. Hän on ELY:n lisäksi mukana Rotareissa ja reserviläisissä. Kirkkoherra rakastaa uimista ja valmentaa viikoittain lapsiuimareita.

– Kalenterin kanssa on välillä tekemistä, mutta olemme saaneet ystäviltä ja isovanhemmilta apua lasten harrastuskuskauksissa. Tykkäämme touhuta myös perheen kesken. Olemme hommanneet äskettäin kaikille maastopyörät.

Eteläpohjalaisia Latva-Nikkola luonnehtii yritteliääksi kansaksi, jota ei helposti lannisteta. Kirkolla on lakeuksilla edelleen luonteva paikkansa ja kirkkoonkuulumisprosentit ovat korkeita. Ilmajoella kirkkoon kuuluu 84,7 prosenttia asukkaista ja Kurikassa 83,4 prosenttia.

– Täällä on vahva, maaseudun mullasta kumpuava arvopohja. Vaikeassa tilanteessa otetaan lakki kouraan ja pyydetään armoa Jumalalta. Kirkkoon kuuluminen on luonnollista ja kirkko on edelleen keskellä kylää.

Kurikan seurakunnassa on pidetty Latva-Nikkolan mukaan hyvin huolta taloudesta ja tilanne on muutenkin tasapainoinen. Haasteina ovat suuri kiinteistömäärä ja vuoden 2016 seurakuntaliitoksen kivut. Silloin Jalasjärven seurakunta liitettiin Kurikan kappeliseurakunnaksi.

– Kirkkoherrana minun on varmistettava, että seurakunnan eri alueet saavat olla omaleimaisia jatkossakin ja oma kirkossakäyntialue pysyy.

KOKO KIRKON tulevaisuutta ajatellessaan Jani Latva-Nikkola pitää tärkeänä seurakuntalaisten toimijuutta. Työntekijöiden roolin tulisi muuttua yhä enemmän seurakuntalaisten toimintaa mahdollistavaksi. Tämä on Latva-Nikkolan mukaan vaikea tehtävä, johon on panostettava kunnolla.

– Lisäksi seurakunnan pitää mennä omallaan alueellaan mukaan monenlaiseen yhteistyöhön omaleimaisena, vahvasti hengellisenä toimijana.

Lähteminen Ilmajoelta tuntuu Latva-Nikkolasta raskaalta, kun ihmiset siellä ovat ehtineet tulla rakkaiksi. Etäisyys Kurikkaan ei onneksi ole pitkä.

– Salaisesti haaveilen myös seurakuntien välisestä yhteystyöstä täällä Etelä-Pohjanmaalla.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliAustralian luterilainen kirkko hyväksyi naisten pappeuden
Seuraava artikkeliKatso tästä radiohartaudet sekä jumalanpalvelukset striimattuina, televisiossa ja radiossa

Ei näytettäviä viestejä