Jari Valkonen Taivalkosken kirkkoherraksi: Silloin olen ollut hyvä esimies, kun työtoverit onnistuvat omissa tehtävissään

Taivalkosken kirkkoherraksi valittu Jari Valkonen sanoo, että hänellä on kansankirkkotausta herätysliiketaustan sijaan. Kuva: Tiina Honkanen

Pudasjärven seurakunnan seurakuntapastori Jari Valkonen valittiin 13.10. käydyssä vaalissa Taivalkosken kirkkoherraksi. Hän sai 285 ääntä, eli 55,34 prosenttia annetuista äänistä. Toisena ehdokkaana ollut Vaasan suomalaisen seurakunnan seurakuntapastori Alma Tuiskula sai 229 ääntä. Äänestysprosentti oli 20,43.

Jari Valkoselle, 59, Pudasjärvi oli ensimmäinen papinpaikka. Hänet vihittiin papiksi neljä vuotta sitten. Ennen teologian opintoja Valkonen oli työskennellyt pitkään myyntialalla muun muassa esimiestehtävissä autokaupan ja median parissa.

Jari Valkonen on kotoisin Tikkakoskelta, joka sijaitsee nykyisin Jyväskylässä. Nuoruudessaan hän oli mukana seurakuntanuorissa ja oli useammalla rippikoululeirillä isosena. Teologian opinnot olivat yksi haave, mutta hän ei voinut kuvitellakaan lähtevänsä Helsinkiin opiskelemaan. Valkonen opiskeli yo merkonomiksi laskentapuolelta ja alkoi luoda uraa myyntitehtävissä.

Teologian opinnot olivat yksi haave, mutta en voinut kuvitellakaan lähteväni Helsinkiin opiskelemaan.

– Kymmenisen vuotta sitten minusta alkoi tuntua siltä, että työurallani voisi olla edessä vielä muutakin kuin myynnin ja johtamisen töitä. Aloin pohdiskella, voisiko nuoruusvuosien haave teologian opinnoista olla vielä toteuttamiskelpoinen. Pääsin valintakokeen kautta sisälle Itä-Suomen yliopistoon.

– Totesin, että jos tällä iällä vielä tällainen mahdollisuus toteutuu, niin sillä on oltava jokin tarkoitus, ja siihen pitää tarttua. Aloitin teologian opinnot työn ohessa syksyllä 2014 Joensuussa. Pappisvihkimyksen sain pari vuotta valmistumiseni jälkeen vuonna 2020.

Jari Valkonen asuu ainakin toistaiseksi Pudasjärvellä, mutta muutto Taivalkoskelle saattaa olla tulevaisuudessa mahdollinen. Pudasjärven ja Taivalkosken etäisyys on vajaat 70 kilometriä.

TAIVALKOSKI JA PUDASJÄRVI ovat naapuriseurakuntia.

– Tunnen joitakin ihmisiä Taivalkoskelta, mutta kyllä minä uuden edessä olen.

Jari Valkonen sanoo olevansa kansankirkon kasvatti ilman herätysliiketaustaa. Pudasjärvellä yhteistyö vanhoillislestadiolaisten ja heränneiden kanssa on tullut tutuksi.

Olen kansankirkon kasvatti ilman herätysliiketaustaa.

Hän sanoo tietävänsä, että vanhoillislestadiolaisten suhteen on paikkakunnalla eletty traumaattisiakin aikoja, jotka nousevat esille etenkin iäkkäiden pudasjärveläisten kanssa keskustellessa.

Valkosen mukaan tässä suhteessa eletään huomattavasti parempia aikoja. Hän kehuu Pudasjärven vanhoillislestadiolaistaustaista kirkkoherraa Timo Liikasta, joka Valkosen mukaan on osaltaan vahvistanut rauhanyhdistysläisten yhteyttä seurakuntaan. Liikasen aikana vanhoillislestadiolaisilla ei esimerkiksi ole enää iltapäivisin omaa messua. Seurakunnassa on yksi päämessu, jossa vietetään aika ajoin myös Rauhanyhdistyksen tai Herättäjä-Yhdistyksen kirkkopyhää.

– Kokemukseni mukaan yhteistyötä eri herätysliikkeiden kanssa on helppo tehdä, kun keskitymme yhdistäviin, eikä erottaviin asioihin. Meitä kaikkia yhdistää yhteinen usko kolmiyhteiseen Jumalaamme ja syntien anteeksiantamukseen Jeesuksen ristinkuoleman tähden, Jari Valkonen sanoo.

Hänen mukaansa kirkkoherran toteuttamassa johtajuudessa tärkeää on läsnäolo työyhteisössä, mutta myös seurakuntalaisten kesken.

– Johtajuus ei voi olla ylhäältä annettuja ohjeita ja määräyksiä, vaan hyvä johtajuus on yhdessä tekemistä ja esimerkillä johtamista. Ja myös sitä, että olipa asia minkälainen tahansa, siitä voi aina tulla sanomaan, tai kertomaan. Pienessä työyhteisössä ei voi olla johtajia, vaan siellä on tekijöitä.

Esikuvikseen hän nostaa kaksi tuttua pappia Tikkakosken ja Jyväskylän maaseurakunnan ajoilta.

– Palokan pappi Paavo Toivolan lempeä, huumorilla maustettu rauhallinen tapa tehdä työtä on jäänyt mieleen. Myös kirkkoherra Armas Vuoristo oli filosofinen pohdiskelija, joka onnistui välittämään tunteen siitä, ettei hänellä ole koskaan kiire mihinkään.

OMALLE JAKSAMISELLE Jari Valkoselle on tärkeää liikunta, esimerkiksi pyöräily.

– Lisäksi luen paljon. Tällä hetkellä luvussa on venäläisen toimittaja Anna Politkovskajan teos Putinin Venäjä. Kirja osoittaa hänen pystyneen ennakoimaan Venäjän tämänhetkistä tilannetta.

Politkovskaja surmattiin kotiovensa edessä Moskovassa lokakuussa 18 vuotta sitten.

Pienessä seurakunnassa työ on monipuolista ja sitä tehdään yhteistyössä työalarajat ylittäen.

Taivalkosken seurakunnan todellisuutta kuvaa osaltaan se, että viime vuonna siellä toimitettiin 12 avioliittoon vihkimistä, 20 kastetta ja 63 hautaan siunaamista. Valkosen mukaan vähenevästä jäsenmäärästä huolimatta seurakunta on pystynyt reagoimaan muuttuvaan tilanteeseen. Taloustilanne on kohtuullinen, eikä näköpiirissä ole paineita esimerkiksi liitoskeskusteluille.

– Pieneen, hieman sivussa olevaan seurakuntaan voi olla kuitenkin vaikea rekrytoida työntekijöitä. Se on sinänsä ikävää, sillä pienessä seurakunnassa työ on monipuolista ja sitä tehdään yhteistyössä työalarajat ylittäen.

Kunnan peruskysymyksiä on nuoremman väestön muuttaminen pois. Taivalkoskella on vielä oma lukio, mutta jatko-opintomahdollisuuksia paikkakunnalla ei ole.

Kokonaiskirkon suhteen Jari Valkonen näkee haasteita esimerkiksi jäsenkadon suhteen. Hän painottaa kuitenkin enemmän sitä, että evankeliumin ilosanomalle on tarvetta enemmän kuin koskaan.

– Kirkon pääviestin eli evankeliumin lisäksi diakoniatyön merkitys on suuri, ja kasvaa vain entisestään, Jari Valkonen sanoo.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSunnuntain evankeliumi: Miten suola, evankeliumin tuore voima, voi elää minussa, ja kauttani, sopivana koostumuksena?
Seuraava artikkeliTuhat merkkiä taivaasta: Savenvalaja ei hylkää muovaamiaan ainutlaatuisia ihmisiä

Ei näytettäviä viestejä