Pääskyt ovat lähteneet jo viikkoja sitten.
Äsken on lähtenyt myös meille kovin rakas, 96 vuoden ikään ehtinyt filosofian maisteri Tauno Väinölä, puoliso, isä, isoisä, ystävä, siirtynyt luotamme taivaan iloon tämän kuun neljännen päivän aamuna.
Viimeisinä töinään Tauno suuren työryhmän vanhimpana osallistui syksyllä 2021 julkaistun Suomalaisen Hymnariumin seitsenvuotiseen toimittamiseen. Kokoonnuimme usein Kirkon talossa Etelärannassa. Saatellessa keppien varassa kulkenutta Taunoa kokouksistamme raitovaunupysäkille tuli joskus mieleen, mikä kunnia olikaan astella muutama kymmenen metriä suuren sivistyksen rinnalla. Taunon kulttuuriharrastuksesta virret olivat vain osa, suuri kyllä, mutta laajalti hän tunsi myös kirjallisuutta, musiikkia, kuvataidetta, elokuvaa ja teologiaa.
Tauno Väinölä toimi Virolahdella, Lounais-Karjalan kansanopiston johtajana 1955–59. Sieltä hän kertoi muiston: oli löytänyt eteisen lattialta pökertyneen tervapääskyn, kantanut sen kotiinsa, avannut ikkunan ja viskannut linnun ilmaan – se sai ilmaa siipiensä alle ja lähti lentoon.
Kokemus toi runouden tuntijan mieleen Kaarlo Sarkian säkeet ”On tervapääsky pitkäsiipinen / iäksi ilmain mereen karkoitettu.” Tauno huomautti, ettei tervapääsky kuulu pääskysiin, vaan kirskulintuihin. Hän kertoi seuraavansa niiden kiitoa ja kisailua Töölön asunnossaan ”avaran taivaan alla tai kun – ilmanpaineesta riippuen – ne kiertävät ympyrää korttelimme pihassa kasvavien puiden yllä.”
Syksystä 1959 Tauno opetti äidinkieltä ja kirjallisuutta Suomen Nuoriso-opistossa Paukkulassa, nykyisessä Mikkelissä, ja toimi samanaikaisesti kirjallisuusarvostelijana. Opettajanvuosiensa jälkeen hän siirtyi kustannusalalle, ensin Suomen Lähetysseuran kustannusliikkeen kirjalliseksi johtajaksi 1968, sitten samaan tehtävään Kustannusliike Kirjaneliössä 1977–93.
Kirjaneliö julkaisi Taunon ideoiman upean Hengen tie -kirjasarjan, jossa ääneen pääsevät kristikunnan suuret klassikot Tuomas Akvinolaisesta alkaen. Moni teos ilmestyi sarjassa ensimmäistä kertaa suomeksi. Sarjaan kuului myös Taunon ensimmäinen suuri virsityö, vuonna 1701 ilmestyneen niin sanotun Vanhan virsikirjan laitos nykyisin kirjaimistoin ja lukuisten vanhakantaisten sanojen selityksin; rieska = maito; pivo = käsi; suuttaa = kyetä, voida; hasu = epäsopu, riita ja niin edelleen.
Nykyistä virsikirjaamme toimittaneen komitean tekstijaostossa Tauno Väinölä toimi 1976–84 ja korjasi virsien puutteellisia tekijämerkintöjä myöhemminkin. Kaikki Taunon kanssa eri yhteyksissä työskennelleet muistavat hänet rauhalliseksi ja vakaaksi, mutta myös täsmälliseksi ja tarkaksi.
Eläkevuosinaan Tauno Väinölä kirjoitti viikoittaista virsipalstaa tähän lehteen. Pikku kirjoitukset kaiketi panivat alulle hänen jättiläisteoksensa Virsikirjamme virret, joka julkaistiin 2008. Timo Soini valitsi sen tuolloin Vuoden kristilliseksi kirjaksi. Tauno nimitti sitä magnum opuksekseen.
Meillä kahdella oli kunnia ja ilo toimia hänen tekstiensä ennakkolukijoina. Teos kertoo jokaisen virren syntyvaiheet, runoilijat ja usein säveltäjätkin, mutta ei tieteellisen tarkasti, vaan seurakuntaa varten: jokaista tekstiä voi sellaisenaan käyttää jonkin virsitapahtuman elävöittämiseen. Lähes samat Taunon kirjoitukset löytää tietoyhteyksin esimerkiksi hakusanalla virsikirja verkossa, mutta painettu kirja sisältää myös runsaasti asiaa virsirunoilijoista, hengellisistä laulukirjoista ja jopa kuukausittain etenevän luettelon tärkeistä virsipäivämääristä, tekijöiden syntymistä ja kuolemista ynnä muusta.
Virossa Taunolla oli läheisiä ystäviä, joihin hän piti yhteyttä vierailuin ja viestein. Kirkkomme sisäisistä liikkeistä Tauno koki omakseen herännäisyyden, mutta ymmärsi myös muita. Suurteostaan seuranneena vuonna 2009 hän vielä julkaisi Siionin Virsien vaiheista yli 100-sivuisen kirjan Soi, virteni, kiitosta Herran.
Tervapääskykin, kirskulintu, laulaa sitä.
Ilmoita asiavirheestä