Lahden keskustan tuntumaan avataan keskiviikkona 4.4. uusi islamilainen rukoushuone, kun turkkilaistaustainen Islamilainen valistusyhdistys ottaa käyttöön uudet toimitilat. Vanhassa puutalossa toimi aikaisemmin taidegalleria ja vuoteen 1990 talo oli Lahden Adventtiseurakunnan toimitilana.
– Oma talo merkitsee suurta parannusta aikaisempiin vuokratiloihin, sanoo Islamilaisen valistusyhdistyksen puheenjohtaja Hayrullah Evirken. Hän muistuttaa, että kyseessä ei ole varsinainen moskeija, kuten virheellisesti on uutisoitu, vaan yhdistyksen toimitila, jossa on myös rukoushuone.
– Ihastuimme taloon heti, se on kaunis ja hyvässä kunnossa. Nyt voimme opettaa eri ikäryhmiä omissa luokissaan, kun aikaisemmin käytössä oli vain yksi luokkatila, iloitsee Evirken.
Islamilainen valistusyhdistys on toiminut Lahdessa vuodesta 1995 ja enemmistö jäsenistä on Lahdessa asuvia turkkilaisia. Evirken arvioi, että aktiivisesti toimintaan osallistuu reilut sata jäsentä. Yhdistyksen ohjelmassa on muun muassa äidinkielen opetusta ja tukiopetusta kouluvaikeuksissa oleville lapsille. Kesällä lapsille järjestetään erilaisia leirejä. Yhdistystä voi Evrikenin mukaan luonnehtia kulttuuriyhdistykseksi.
Keskiviikon avajaisiin on kutsuttu mukaan sekä Lahden kaupungin johto että kaikkien kaupungissa toimivien kirkkokuntien edustajat.
Kutsun on saanut myös talossa aiemmin toiminut Lahden Adventtiseurakunta, jonka nykyinen toimitila sijaitsee aivan naapurissa. Islamilaisista heitä erottaa vain parkkipaikka.
– Menemme avajaisiin uteliaalla ja positiivisella mielellä luomaan lähinaapuriin hyvät suhteet, sanoo seurakunnan pastori Arja Rytkönen, joka muistaa kodikkaan puutalon ja sen lämpimän tunnelman työuransa alkuajoilta.
– Toistaiseksi olemme olleet vain puhelinyhteydessä, mutta ensivaikutelma oli hyvin ystävällinen, sanoo Rytkönen. Hän ei sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että naapuruksilla voisi olla tulevaisuudessa jonkinlaista yhteistyötä vaikkapa avustustoiminnassa.
– Ehkä jonkinlaisia keskusteluja voisi syntyä, vaikea sanoa vielä. Lähdemme siitä, että hekin ovat Jumalalle rakkaita ihmisiä ja Jumala haluaa pelastaa heidät niin kuin meidät kaikki, sanoo pastori Arja Rytkönen.
Ilmoita asiavirheestä