Diakonian ja kasvatuksen päivillä palkittiin ansioituneita työntekijöitä

Diakonian ja kasvatuksen päiviä vietetään parhaillaan Tampereella. Kuva: Alpo Syvänen

Tampereella vietettävillä Diakonian ja kasvatuksen päivillä on jaettu tänään useita tunnustuksia työssään ansioituneille henkilöille. Palkinnot jaettiin tapahtuman iltatilaisuudessa tänään torstaina 9.1.

Jussi ”Kaapo” Kosonen. Kuva: Hannu Keränen / Kirkon kuvapankki

Tampereen Viinikan Eteläisen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Jussi ”Kaapo” Kosonen palkittiin vuoden 2024 Saaga-palkinnolla. Palkinnon myöntää Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT ry vuosittain kirkon kasvatuksen ammattilaiselle.

Nyt eläkkeelle jäävä Kosonen on työskennellyt Tampereen seurakunnissa 36 vuotta. Hän on kehittänyt muun muassa pelikasvatuksen kokonaisuuden kristilliseen kasvatukseen ja uudistanut varhaisnuorten kerhotoimintaa haastavilla asuinalueilla.

Kosonen on kehittänyt useita kestäviä työmuotoja, kuten Bittileirit, Kolmen Kopla -konsertit, pelikasvatuskerhot, isien pelikoulut, isälapsitoiminnan sekä erilaiset parkit ja avoimet ovet. Hän on myös toteuttanut harrastusrippikouluja ja kouluissa suositun luokkaleirikonseptin.

ENSIMMÄISEN KERRAN tänä vuonna myönnettiin lisäksi Jussi ”Kaapo” Kososen nimeä kantava Kaapo-palkinto. Palkinto myönnetään tästä lähtien vuosittain innovatiiviselle nuorisotyön toimijalle, joka hyödyntää digitaalisuutta uudella tavalla kirkon työssä.

Markus Kartano. Kuva: Kirkon kuvapankki

Ensimmäisen Kaapo-palkinnon sai kehittämistyön asiantuntija ja verkkopappi Markus Kartano Helsingin seurakuntayhtymästä. Perusteena on Kartanon panos digitaalisen nuorisotyön kehittämisessä.

Palkintoperusteluiden mukaan Kartano on mahdollistanut lasten ja nuorten tukemista erilaisissa pelitapahtumissa. Hän kehittänyt pitkäjänteisesti kirkon työtä lasten ja nuorten parissa erilaisissa peliympäristöissä kuten Robloxissa ja Minecraftissa. Lisäksi hän on ollut mukana luomassa innovatiivisia konsepteja, kuten digitalisuutta hyödyntävät pyhiinvaellukset ja Pyhäinpäivän Ambient-tapahtuma, sekä vienyt kirkkoa Tubeconiin. 

Kaapo-palkinnon myöntää Lasten ja nuorten keskus ry. Sitä on valmisteltu yhteistyössä Kirkkohallituksen ja Digitaalisen nuorisotyön keskus Verken kanssa. 

Vesa Nuorva. Kuva: Kirkon kuvapankki

CENTRIA-AMMATTIKORKEAKOULUN yliopettaja ja koulutusalapäällikkö Vesa Nuorva sai Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston kultaisen ansiomerkin tunnustuksena pitkäjänteisestä ja laaja-alaisesta työstään kirkon koulutuksen ja tutkimuksen parissa.  

Nuorva on kehittänyt kirkon toimintaa edistämällä erityisesti nuorisotyönohjaajien koulutusta. Hän on myös edistänyt kirkon toiminnan näkyvyyttä kansainvälisissä yhteyksissä ja tutkimuksen kautta. Nuorva on koulutukseltaan teologian tohtori ja yhteiskuntatieteiden maisteri.

Tiina Heiskanen. Kuva: Timi Tikkanen / Kirkon kuvapankki

VUODEN DIAKONIATYÖNTEKIJÄKSI 2025 valittiin Riihimäen seurakunnan diakoniatyöntekijä Tiina Heiskanen.

Erityisinä ansioina valinnassa pidettiin Heiskasen kykyä tehdä tiivistä yhteistyötä niin seurakunnan sisällä kuin yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi tunnustusta saa Heiskasen rohkeus viedä vähäosaisten asioista päättäjien tietoisuuteen ja toimia heidän äänitorvenaan.

Heiskasen haastattelun voit lukea täältä.

Diakonian ja kasvatuksen päiviä vietetään Tampereella 8.–10.1. Tampere-talossa järjestettävään tapahtumaan osallistuu noin 1800 kirkon kasvatuksen ja diakonian ammattilaista.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVuoden diakonia­työntekijäksi valitulla Tiina Heiskasella on poliitikoille painava viesti
Seuraava artikkeliKolumni: Se, mikä on muotia ja suosittua, ei välttämättä ole arvokasta ja kannatettavaa

Ei näytettäviä viestejä