Suomen evankelis-luterilainen kirkko on menossa huolestuttavaan suuntaan. Todellisten seurakuntien sijaan suositaan ja perustetaan suuria yksiköitä. Kymmenien tuhansien jäsenten yhteisöt eivät ole seurakuntia vaan laitoksia, jotka suorittavat kirkollisia toimituksia ja erilaisia tapahtumia tehokkaasti. Kehitystä ohjaa raha ja tehokkuus. Yhteisöllisyys ja identiteetti puuttuvat, sekä kokemus siitä että seurakunta olemme me.
Kun lopulta huomataan että on tehty virheitä, monessa tapauksessa on myöhäistä korjata vahinkoja. Lakkautettuja aitoja seurakuntia on vaikea perustaa uudelleen.
Suuri syy seurakuntien yhdistämisille tai yhtymien perustamisille ovat kuntaliitokset. Kirkkolain mukaan kunnan on oltava kokonaan saman seurakunnan tai seurakuntayhtymän alueella. Tämä monelle nurinkurinen seikka juontuu aikaan, jolloin kunnat perustettiin. Menneinä vuosisatoina kirkkopitäjät, joita nykyisin kutsutaan seurakunniksi, huolehtivat pitäjän kaikista, niin hengellisistä kuin maallisista asioista. 1800-luvun loppupuolella alkoi maallisia asioita olla niin paljon, että kirkkopitäjään piti perustaa erillinen toimikunta asioita hoitamaan. Tätä toimikuntaa alettiin kutsua lyhyesti kunnaksi. Kirkkopitäjä ei tietenkään voinut ulottaa toimikuntansa toimintaa toisen pitäjän alueelle. Tästä juontuu määräys, että kunnan on oltava kokonaan saman seurakunnan alueella.
Nykyään kunnat elävät omaa elämäänsä ja yhteys seurakuntiin on katkennut. Kirkkolakia on muutettava siten, että kunnassa voi olla useita seurakuntia. Tämä mahdollistaa sen, että tulevissa kuntaliitoksissa ei pakoteta epäoikeudenmukaisiin seurakuntahliitoksiin tai huonosti toimiviin seurakuntayhtymiin. Myös nykyiset pakkoliitetyt seurakunnat voivat halutessaan itsenäistyä uudelleen.
Erkki Hellman
Rymättylä
Lue myös:
Lukijoilta: ”Perustakaa oma kirkko, niin saatte olla ilman painostusta”
Ilmoita asiavirheestä