Helsinkiläisnuorten kirkkoon liittyminen on kiihtynyt samalla kun pääkaupungin seurakuntien jäsenmäärän lasku on loiventunut

Nuoria konfirmaatiossa. Kuva: Olli Seppälä

Helsingin seurakuntien jäsentilastot vuodelta 2024 ovat valmistuneet. Helsingin seurakuntayhtymän tiedotteen mukaan kirkkoon kuului Helsingissä vuoden vaihtuessa 307 247 henkilöä. Jäsenmäärän lasku oli vähentynyt huomattavasti, uusia jäseniä liittyi enemmän kuin viime vuosina keskimäärin ja kirkosta eroamisia oli peräti 740 vähemmän kuin vuonna 2023.

Paljon pinnalla ollut nuorten, erityisesti nuorten miesten hengellisyyden kasvu heijastelee myös 2024 jäsentilastoihin. Vuonna 2023 Helsingissä liittyi kirkkoon 13-15 -vuotiaita 220, kun taas vuonna 2024 liittyneiden oli määrä 319. Myös rippikoululaisten määrä nousi noin kahdella sadalla.

KIRKOSTA ERONNEITA oli vuonna 2024 739 vähemmän kuin toissa vuonna, ja heissä korostui eniten 18-39 -vuotiaat. Tässä ikäluokassa tuntuu olevan eniten hajontaa, sillä samaisessa ikäluokassa myös väheni eniten kirkosta eroaminen. Myös kirkkoon liittyneistä yli puolet oli 20-39 -vuotiaita.

Helsingin seurakuntien suurimmaksi yksittäiseksi ikäluokaksi nousivat 24-vuotiaat.

Lue myös:

Nuorten miesten hengellisyys rakentuu somessa – Millaista heidän kristillisyytensä on?

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTuhat merkkiä taivaasta: Kapinastako on kysymys?
Seuraava artikkeliLukijoilta: Hätkähdin messussa esirukousta

Ei näytettäviä viestejä