Mysteerikuvassa on opetustilanne, mutta kuka on opettaja? Viime viikon kuvassa oli Pikku Myy

Tällä viikolla mysteerikuva on hiuksista ja vaatetuksesta päätellen otettu 1980-luvulla, eli arkistonhoitajan näkökulmasta ei kovinkaan kauaa sitten. Kuva näyttää jonkinlaiselta opetustilanteelta, mutta kuinka moni tunnistaa opettajan ja opetusryhmän?

Voit vastata joko sähköpostilla osoitteeseen toimitus@kotimaa.fi aiheeksi Mysteerikuva, tai Kotimaan Facebook-sivujen kommenttina, kuva julkaistaan myös siellä. Arkistonhoitaja kokoaa vastauksista koosteen ensi viikolla julkaistavaan mysteerikuvaan.

Viime viikkoiseen mysteerikuvaan tuli mukavasti vastauksia.

Nyt mysteerikuvassa oltiin selvästi kirkollisten sisäpiirien ulkopuolella. Varmuutta tilaisuudesta ei tullut, mutta Osmo Kangas arveli sen olevan Sodankylän elokuvajuhlilta, koska ollaan koulutilassa.

Monet tunnistivat kuvasta näyttelijä Elina Salon ja muistivat hänet muun muassa Pikku Myynä muumilaakson tarinoissa, Komisario Palmu -elokuvista ja Aki Kaurismäen elokuvista.

Kuvan toinen henkilö tunnistettiin Peter von Baghiksi. Hän oli muun muassa elokuvahistorioitsija, ohjaaja, tietokirjailija ja toimittaja.

Oikaisu: Arkistonhoitaja pyytää lukijoilta anteeksi tekemäänsä virhettä koskien toissa viikolla julkaistua kuvaa kolmesta mieshenkilöstä. Kuvassa vasemmalla ollut Carl-Gustav Henricson ei toiminut Kirkkohallituksen diakoniakeskuksen johtajana, vaan samaisessa paikassa päihdetyön sihteerinä.

Ilmoita asiavirheestä

Tutustumistarjous uusille asiakkaille!

Pääsy kaikkiin Kotimaa.fi artikkeleihin vain 1€ kuukausi. Kuukauden jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti 9.90€/kk. Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa, ennen seuraavan laskutuskauden alkua.


Edellinen artikkeliMetsänhoidossa on huomioitava talous ja ekologiset näkökulmat – Kangasniemellä puut kasvavat vinhaa vauhtia
Seuraava artikkeliPiispa Mari Parkkinen: Kirkko on tällä hetkellä sellainen kolmannen sektorin toimija, jota toivotaan neuvottelupöytiin

Ei näytettäviä viestejä