Yhteisvastuu torjuu ylivelkaantumista

yhteivastuukeys_sydn205

Suomessa osa keräyksen tuotosta luovutetaan Takuu-Säätiölle. Takuu-Säätiö ryhtyy sen turvin myöntämään kohtuuehtoisia pienlainoja henkilöille, jotka eivät kykene muutoin rahoittamaan välttämättömiä kertaluontoisia hankintojaan tai menojaan.

Pienlainojen myöntäminen aloitetaan vuoden 2013 alkupuolella ja toiminta käynnistetään kokeiluna muutamalla paikkakunnalla. Myönnettävät lainat ovat suuruudeltaan 200–2000 euroa, ja niiden takaisinmaksuaika enimmillään kaksi vuotta.

Huimakorkoiset kulutusluotot ovat monille tällä hetkellä ainoa mahdollisuus äkillisen ja välttämättömän hankinnan rahoittamiseen. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2011 tammi-syyskuussa suomalaiset ottivat 1 038 210 uutta pikavippiä, yhteensä reilun 231,8 miljoonan euron arvosta. Pienlainojen ottajat maksoivat lainoista yhteensä yli 58 miljoonaa euroa erilaisia kuluja.

– Moralisoinnin sijaan meidän on tuettava toinen toisiamme. Olennaista ei ole se, miten tai miksi ihminen on velkaantunut, vaan se, miten hän voi päästä takaisin jaloilleen, vuoden 2012 Yhteisvastuukeräyksen esimies, Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala muistuttaa.

– Köyhyys tuntuu häpeälliseltä. Se, että heräät joka aamu ahdistavaan tunteeseen, miten selviän tästä”, velkajärjestelyn läpikäynyt Reija Leino kuvailee. Vuosikausia toimeentulon äärirajoilla sinnitellyt Reija kertoo kokemuksistaan Yhteisvastuun Yleisradiolle tuottamassa tv-dokumentissa Viidestä sentistä kiinni, jonka ensiesitys on TV2:lla maanantaina 13.2. klo 20.55.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliHiljainen rukouslaulu pysäyttää kiireisen – Katso harjoitus
Seuraava artikkeliPresidentti Halonen: Yhteisvastuukeräys on osa suomalaisuutta

Ei näytettäviä viestejä