Matti Revon mukaan vihkimisestä päättäminen perustuu aina laajaan kokonaisarvioon. Kyse on henkilön persoonallisesta kasvusta, hengellisestä kutsumuksesta, opillisista ja pastoraalisista valmiuksista ja sitoutumisesta seurakunnan palvelukseen kirkon uskon ja järjestyksen mukaan.
– Yhtä ominaisuutta ei voi nostaa kriteeriksi, jonka perusteella papiksi vihkimisestä pidättäydyttäisiin. Sellainen ei ole myöskään seksuaalinen suuntautuminen. Parisuhteen rekisteröimiseen on oikeus, eikä se ole lain mukaan myöskään este pappisvirassa toimimiseen.
Hän viittaa kirkolliskokousvaliokunnan mietintöön 2003. Sen mukaan samaa sukupuolta olevien parisuhde ei vastaa kirkon opettamaa ihannetta, ja naisen ja miehen seksuaalisuus toteutuu parhaiten avioliitossa. ”Ottaessaan palvelukseensa työntekijöitä ja viranhaltijoita, kirkko kysyy heidän valmiuttaan sitoutua kirkon oppiin ja kirkon opettamiin ihanteisiin.”
– Miehen ja naisen avioliitto on kirkon käsityksen mukaan erityisasemassa. Papin tehtävä on opettaa kirkon käsityksen mukaan. Miten rekisteröidyssä parisuhteessa elävä tämän jännitteen omalla kohdallaan ratkaisee, on yksi kysymys, jonka avulla piispa ja tuomiokapituli voi miettiä henkilön papiksi soveltuvuutta, kuten kypsyyttä palvelemiseen, pastoraalisia valmiuksia ihmisten kohtaamiseen ja kirkon oppiin ja järjestykseen sitoutumista.
Repo ei anna yksiselitteistä kantaa siihen, onko rekisteröity parisuhde este vihkimiseen, muttei pappisvirassa ”toimimiseen”, kuten hän tarkkaan ottaen sanansa valitsee.
– En pysty antamaan yksityiskohtaista ja yleisellä tasolla lukittua vastausta. Tämän tarkempaa yhteistä normistoa ei kirkossa ole. Piispalle ja tuomiokapitulille jää aina harkintavalta pappisviran soveltuvuuden kohdalla, mutta ei yksilöiden ominaisuuksista voi etukäteen nostaa mitään yhtä piirrettä suurennuslasin alle asiassa, joka perustuu kokonaisarvioon ja jättää tapauskohtaista tilaa.
Repo toteaa, että jos kriteereissä on jännitettä, ne heijastavat kirkossa olevia jännitteitä. Piispainkokouksen Opas kirkon virkaan aikoville (1997) katsoo, että ”seurakuntalaisilla on oikeus odottaa, että kirkon virkaan vihitty pappi pitäytyy kirkon uskoon ja elää niin kuin kirkko opettaa. Koska papin yhtenä tehtävänä on vihkiä kristilliseen avioliittoon, on asianmukaista, ettei hän itse elä avoliitossa.” Revon mukaan linjausta ei ole sisällöllisesti muutettu.
– Käytännössä tässä on kyseessä lempeä neuvo nuorille teologeille ottaa hyvissä ajoin huomioon, että seurakuntalaiset arvioivat pappejansa ja heidän johdonmukaisuuttaan.
Revon mukaan periaatteessa ei vaadita enempää kuin mitä asetetaan kaikkien kirkon jäsenten ihanteeksi. Mitä ”lempeä neuvo” tarkoittaa?
– Joissain tapauksissa se voi merkitä patistelua hoitaa siviilisääty yhteensopivaksi kirkon ihanteiden kanssa ennen pappisvihkimystä, joissain taas iloitsemista siitä, että avioliittoon vihkiminen seuraa hetikohta pappisvihkimyksen jälkeen. Tärkeintä on auttaa näkemään, ettei pappeus ole koskaan vain henkilökohtainen kutsumus, vaan koko kirkon palvelemista.
Lue Työmarkkinajohtaja: Seksuaalinen suuntautuminen ei voi vaikuttaa pappisvihkimyksen saantiin
Ilmoita asiavirheestä