Muistokirjoitus: Seija Oinonen 1943–2025

Risti ja kaksi pientä oksalla istuvaa kivilintua hautakivellä.
Kuva: Jukka Granström

Vaimoni, teologian maisteri ja lehtori Seija Anneli Oinonen syntyi Kuhmoisissa 7.9.1943 Uuno ja Kirsti Niemelän maanviljelijäperheeseen. Kansakoulu oli kodin lähellä Sappeen kylällä. Oppikoulu vaati asumisen Orivedellä ja ylioppilaaksi Seija Niemelä valmistui Oriveden yhteiskoulusta 31.5.1962. Avioliiton solmimme Kuhmoisten kirkossa 1.7.1972 ja samana päivänä alkoi virallisesti myös oma työni Keuruun seurakunnassa.

Teologian maisteriksi Seija valmistui Helsingin yliopistosta keväällä 1968. Oppikoulun lehtorin virkaan vaadittu auskultointi tapahtui Tampereen normaalilyseossa. Tervakosken yhteiskoulun uskonnon opettajan työ oli ensimmäinen päätoiminen tehtävä 1968–1969 ja vastaavat työt jatkuivat Tampereella sekä normaalilyseossa että Sammon yhteiskoulussa.

Seija Oinonen

Avioliitto kanssani johti yhteisen tiemme Keuruulle ja Haapamäen pappilaan. Haapamäen yhteislyseossa 1.9.1972 alkaneesta opettajan työstä tuli elämän tehtävä aina Haapamäen lukion loppumiseen 31.5.2007 asti, jolloin Seija jäi eläkkeelle.

Uskonnon lisäksi hän opetti myös psykologiaa ja filosofiaa sekä toimi näiden ohella muutamia vuosia koulun kirjaston hoitajana ja Haapamäen yläasteen vararehtorina.

Asuimme Haapamäen pappilassa kappalaisen virkaurani ajan ja Seijalle tuli myös nykyään harvinainen pappilan emännän rooli puolisonani. Mahdollista seurakuntayötä varten Seija suoritti Lapuan tuomiokapitulissa lehtorin tutkinnon ja sielunhoidon pastoraalikurssin. Käsityöt ja lähetystyön auttaminen olivat keskeinen osa harrastuksissa. Tampereella ollessaan Seija toimi myös vapaaehtoisena Opettajien Lähetysliiton toiminnanjohtajana.

Kun talossamme Haapamäellä saniteettitilat ovat vaarallisten portaiden takana, Seija siirtyi Vantaalle eduskuntatyöni aikana hankkimaani asuntooni. Täällä Seija opetti vapaaehtoisesti suomen kieltä maahanmuuttajille ”Luetaan yhdessä”- piirissä ja osallistui Naisten Pankin avustustoimintaan. Helmikuussa Seija piti esitelmän kouluajoiltaan Vantaankosken seurakunnan kirjoittajapiirissä.

Seijan elämä päättyi yllätykselliseen vakavaan sairauteen aamuyöllä 4.4.2025 Vantaalla Katriinan sairaalassa, missä sain pitää häntä kädestä lähtöhetkellä. Uskon, että kuolemakaan ei erota meitä Kristuksen rakkaudesta ja poisnukkuneet ovat meitä ympäröivä näkymättömien todistajien joukko.

Lauri Oinonen

Kirjoittaja on Keuruun kappalainen (el.), kunnallisneuvos, rovasti

Ilmoita asiavirheestä

Tutustumistarjous uusille asiakkaille!

Pääsy kaikkiin Kotimaa.fi artikkeleihin vain 1€ kuukausi. Kuukauden jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti 9.90€/kk. Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa, ennen seuraavan laskutuskauden alkua.


Edellinen artikkeliSäilöönottokeskukseen suljettu äiti ja kaksi pientä lasta siirrettiin vastaanottokeskukseen
Seuraava artikkeliPalmusunnuntain evankeliumi: Me kaikki aina jossain kohtaa erehdymme

Ei näytettäviä viestejä