Laura Häkli valittiin Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeriksi

Laura Häkli. Kuva: Sami Mannerheimo. Rajaus: Niilo Rantala

Suomen Ekumeeninen Neuvosto on kevätkokouksessaan valinnut YTM Laura Häklin uudeksi pääsihteeriksi. Häkli aloittaa tehtävässään 1.9.2025.

Tehtävään oli 18 hakijaa, joista yksi veti hakemuksensa takaisin hakuajan aikana. Hakijoista yhdeksän oli luterilaisia, kolme ortodoksia, kaksi helluntailaista, yksi metodisti, yksi anglikaani ja luterilainen. 

Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallituksen puheenjohtaja arkkipiispa Elia kertoo Häklin erottuneen hakijoiden joukosta edukseen johtaamisosaamisellaan.

Häkli on työskennellyt aiemmin kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon vaikuttamistyön ja viestinnän johtajana, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran asiantuntijana sekä tehnyt uraa toimittajana, toimitussihteerinä ja toimituspäällikkönä eri medioissa. Tällä hetkellä hän työskentelee Suomen Lähetysseuran viestinnän ja vaikuttamistyön johtajan tehtävissä. 

SEN:in tiedotteessa Häkli kertoo, että tänä aikana kirkot joutuvat toimimaan uudella tavalla marginaalissa. Lisäksi uskonnonlukutaito ohenee. Häklin mukaan ”kristillisiä perinteitä ei tunneta, uskontoa vierastetaan ja kristittyjä saatetaan pitää riitaisena ja jakautuneena joukkona.”

Häkli kuitenkin summaa, että vastakkainasettelujen keskellä ”on tärkeää tuoda esiin kaikkea sitä yhteistä, mitä meillä on”. 

KOTIMAALLE HÄKLI kertoo ekumenian olleen hänelle tärkeä asia pienestä pitäen.

– Olen pienestä pitäen kasvanut siihen, että meitä kaikkia kristittyjä yhdistävät isommat asiat kuin erottavat. 

Häkli kertoo eläneensä jo lapsena ekumeniaa todeksi kotipaikkakunnallaan Forssassa, missä heidän perheensä ystäväpiiriin kuului yhtäältä vapaakirkkolaisia ja helluntailaisia sekä eri herätysliikkeiden jäseniä. 

– Pääsiäisenä seurasimme ortodoksien pääsiäisyön jumalanpalvelusta, jouluna paavin messua ja Jeesus-lapsen asettamista jouluseimeen Pietarinkirkossa. 

Häkli toivoo, että kristittyjen viesti tänä aikana korostuisi rakkauden viestinä. 

– Kuulin eräältä katoliselta papilta, kuinka kristinuskon rantautuessa Vietnamiin ihmiset eivät tienneet, mikä uuden uskonnon nimi oli. He kutsuivat sitä rakkauden uskonnoksi, koska näkivät, että sitä tunnustavat ihmiset rakastivat toisiaan ja muita.

Tarina kuvaa Häklin mukaan hienosti kristityille annettua kristittyjen ykseyden tavoitteen toteutumista käytännössä.

– Jeesuksen tärkeä sanoma meille oli, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme ja siitä maailma tuntee meidät. Tätä kohti meidän tulisi käydä

Häkli sopii tehtävään myös sikäli, että hänen nimipäivänsä sattuu olemaan 18.1. Se on kristittyjen ykseyden rukouspäivä.

Työssään hän haluaisi erilaisin toimin, muun muassa viestinnän ja koulutuksen kautta, vahvistaa suomalaisten uskontolukutaitoa ja olla mukana kehittämässä nuorten ekumenian lippulaivaa, Kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan koulutusta.

– Nämä ovat kuitenkin vain alustavia ajatuksia ja suhtaudun äärimmäisen nöyrästi ja kuunnellen uuteen tehtävään. Ensiksi haluan tavata ja kuulla jäsenten, hallituksen ja jaostojen toiveita ja tarpeita ja vasta sitten alkaa laatia yhteistyössä tarkempia suuntaviivoja tulevaan.

Suomen Ekumeenisen Neuvoston jäseniä ovat Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen ortodoksinen kirkko, Suomen Vapaakirkko, Katolinen kirkko Suomessa, Suomen Pelastusarmeija, Finlands svenska Baptistsamfunf, Finlands svenska Metodistkyrka, Suomen metodistikirkko, Missionskyrkan i Finland, The Anglican Church in Finland ja International Evangelical Church in Finland.

Lisäksi neuvostolla on viisi tarkkailijayhteisöä ja 27 kumppanuusjärjestöä.

Korjaus klo 8.57: Jutussa on korjattu lausetta yksi anglikaani ja yksi luterilainen muotoon yksi anglikaani ja luterilainen.

Ilmoita asiavirheestä

Tutustumistarjous uusille asiakkaille!

Määräaikainen tilaus
3 kk LEHTI + DIGI vain 28 €
Norm. 40,50 €, säästä 31 %

Tarjoukseen sisältyy kerran kuukaudessa ilmestyvä laadukas painettu aikakauslehti sekä täydet oikeudet Kotimaa.fi päivittäin vaihtuvaan digisisältöön.

Tilaus päättyy automaattisesti kolmen kuukauden kuluttua.


Edellinen artikkeliInkerin kirkon piispa Ivan Laptev: ”Joistakin teologisista erimielisyyksistä huolimatta olen pyrkinyt hyviin väleihin Suomen kirkon piispojen kanssa”
Seuraava artikkeliSäilöönottokeskukseen suljettu äiti ja kaksi pientä lasta siirrettiin vastaanottokeskukseen

Ei näytettäviä viestejä