YV-keräysjohtaja: Pikavipit eivät ole talousahdingon syy vaan seuraus

EurojaWIKI

Halpakorkoisia pienluottoja voivat hakea taloudellisessa ahdingossa olevat ihmiset, joilla ansiotulojen puuttuminen tai menetetyt luottotiedot estävät luottojen saamisen.  Hanke voidaan nähdä myös vastavetona laajan kritiikin kohteeksi joutunutta pikavippibisnestä kohtaan. Yhteisvastuukeräyksen keräysjohtaja Tapio Pajunen kiistää, että tästä olisi kyse.

– Pikavipit eivät ole ongelman syy vaan seuraus. On olemassa niitä, jotka eivät saa nykyisin mitään muuta luottoa kuin pikavippejä. Jos keskustelu jää pyörimään pikavippien ympärille, se työntää pois keskustelun velkaantumisen oikeista syistä, Pajunen sanoo.

Pajunen muistuttaa että Suomessa perusturvan taso on jäänyt 90-luvulta jälkeen yhden kolmasosan muusta ansiotulokehityksestä.

Hän toteaa, että köyhimpien talouden kuntoon saattamiseen ei ole olemassa toimivia apparaatteja. Nyt tavoitteena on luoda pysyvä, kaikkein köyhimpiä auttava toimintamalli. Vuoden 2012 Yhteisvastuukeräyksestä Takuu-Säätiölle menevä osuus käytetään täysimääräisesti luottopääoman kartuttamiseen. Toiminnan rakenteiden rahoitus tulee muualta, etupäässä Raha-automaattiyhdistyksen tukena.

– Toiminnassa on tietysti olemassa, niin kuin kaikessa luototuksessa, myös riski. Takuu-Säätiön reilun kahdenkymmenen toimintavuoden aikana luottotappiot ovat jääneet huomattavan pieniksi, ne ovat olleet vain yhden prosentin luokkaa, Pajunen valottaa säätiön talouslukuja.

Takuu-Säätiön toiminnanjohtaja Leena Veikkola iloitsee yhteistyöstä Yhteisvastuukeräyksen kanssa. Hän sanoo säätiön haluavan viestittää pienluottohankkeen kautta siitä, että edut ja hyödyt ovat kokemusten perusteella ilmeiset.  Sosiaalinen luototus on ollut käytössä esimerkiksi pääkaupunkiseudulla jo vuodesta 2002, jolloin laki sosiaalisesta luototuksesta astui voimaan. 

– Pystytään osoittamaan, että rajallisillakin resursseilla toimittaessa ihmiset ovat tulleet tehokkaasti autetuiksi velkaongelmissaan sosiaalisen luototuksen kautta, Veikkola sanoo.

Pikavippien täyskiellosta on tehty 116 edustajan eduskunta-aloite. Pikavippien korkoihin ja kuluihin rajoituksia haluavassa aloitteessa on puolestaan 127 edustajan nimet.

(Kuva: Wikipedia)

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKansallismuseon johtaja: Loviisan pyllykuvioilla ei erityistä kulttuuriarvoa
Seuraava artikkeliKolme syytä juhlia Raamattua

Ei näytettäviä viestejä