Naisunioni: Valtiontuki pois Kansanlähetykseltä

Naisunioni

Naisasialiitto Unioni pitää ongelmallisena, että SEKL:in mukaan naisten tulee olla alamaisia miehille perheessä ja seurakunnassa. Unioni katsoo järjestön vastustavan naispappeutta ja kehottavan jäseniään ja työntekijöitään kieltäytymään jumalanpalvelusyhteistyöstä naispappien kanssa. Kansanlähetys ei Naisasialiiton tulkinnan mukaan myöskään hyväksy seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ottamista järjestönsä tai kirkon työntekijöiksi.

Kansanlähetys tekee lähetystyötä sekä kotimaassa että ulkomailla. Naisasialiitto katsoo Kansanlähetyksen sitoutuneen syrjiviin oppeihin toimiessaan kehittyvissä maissa, joissa YK:n jäsenjärjestöt ja ihmisoikeusjärjestöt samanaikaisesti ponnistelevat naisten ja vähemmistöjen ihmisoikeuksien parantamiseksi. Kehittyvissä maissa elävien naisten ja vähemmistöjen omat tasa-arvoliikkeet ovat mahdollisesti myös vaarassa heikentyä syrjivän lähetystyön seurauksena. Unionin tiedotteessa vaaditaan, että valtiovallan tulee lopettaa syrjivien asenteiden ja käytäntöjen levittämisen ja vahvistamisen rahoittaminen.

Järjestön vs. pääsihteeri Johanna Pakkasen mukaan kannanoton tarkoitus on herättää yhteiskunnallista keskustelua. Hän toteaa koko järjestön olevan asiassa yhteisessä rintamassa. Lisäksi Paakkanen muistuttaa, että Naisasialiitto aikoinaan kannatti uskonnollisesta sitoutumattomuudestaan huolimatta naispappeutta jo ennen sen toteutumista Suomessa. Tasa-arvokysymyksiä kirkon sisällä toistuvasti esilläpitänyt muun muassa Vantaan yhteisen kirkkovaltuuston jäsen Sari Roman-Lagerspetz on myös Naisasialiitto Unionin hallituksen jäsen.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKankaanniemi: Tuskin Kalliskaan tietää kuin kuvitelmia
Seuraava artikkeliKirkko 2015+ haluaa uudistaa kirkon talouden ja johtamisen

Ei näytettäviä viestejä