TV7: Joka seitsemäs mieltää itsensä uudestisyntyneeksi kristityksi

TV7_205

2 prosenttia ilmaisi olevansa kiinnostunut uskonnollisista asioista ja prosentti uskoo jonkun muun uskonnon mukaan kuin kristinuskon. Noin 18 prosenttia ilmaisi, ettei usko Jumalaan lainkaan ja 19 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.

Tunnettuustutkimus tehtiin 1.4.-9.5. 2011 välisenä aikana puhelimitse. Otanta oli tuhat 18-79-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tutkimuksen toteutti Mediatum Oy.

Tunnettuustutkimuksesta käy ilmi, että noin 12 prosenttia väestöstä eli vähintään 476 000 suomalaista katselee TV7:ää ainakin satunnaisesti. Heistä yli puolet eli peräti 57 prosenttia on katsojia, jotka eivät koe olevansa uskossa, mutta ovat jollakin tavoin kiinnostuneita hengellisistä asioista. Tämä tarkoittaa 271 000 katsojaa.

Viikoittain kanavalle vaihtaa vähintään 152 000 suomalaista.

Kristillinen kanava on tutkija Taisto Lehikoisen mukaan tullut vakiintumisvaiheeseen. Se on löytänyt mediakentässä oman paikkansa. Tämä tarkoittaa sitä, että kovin voimakasta kasvua ei ole nyt näköpiirissä.

Tunnettuustutkimus kertoo, että yli miljoona ihmistä eli vajaa 27 prosenttia suomalaisista tuntee TV7-kanavan ainakin nimenä. Heistä yli 733 000 suomalaista mieltää TV7:n kristilliseksi kanavaksi.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliLieksan ”moskeija” onkin huonekaluvarasto
Seuraava artikkeliKirkko yritettiin polttaa Tervakoskella

Ei näytettäviä viestejä