Vuoden 2010 Sivellin-palkinnon on saanut Anna Sofia Salonen pro gradullaan Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ruoka-avun asiakkaan näkökulmasta.
Työ on Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kirkkososiologian pro gradu -tutkielma. Sivellin palkinnon jakaa Diakonian tutkimuksen seura. Se nostaa esiin tutkimuksen, joka tuo merkittävää uutta tietoa diakoniasta käytävään keskusteluun.
Salosen opinnäytetyö keskittyy ruoka-avun saajan ohella yhteiskuntaan, joka tuottaa ruoka-avuksi kutsuttua ilmiötä. Palkintoperusteiden mukaan kirjoittaja päätyy diakonian kehittämisen kannalta ainakin kolmeen merkittävää havaintoon:
* Ruoka-avun asiakas ei ole vain ulkopuolelta tulevien aktivointitoimien passiivinen kohde, vaan jo lähtökohtaisesti aktiivinen toimija kokemuksineen, tunteineen, tarpeineen ja ominaisuuksineen. Asiakaskin on ihminen.
* Tällä hetkellä maassamme poiskäännyttämisen logiikka rakentuu sisäsyntyisesti julkisten instituutioiden toimintaperiaatteisiin. Vaikka pyritään auttamaan, jo ajatuksissa on mukana aikomus käännyttää asiakas pois.
* Kirjoittaja kysyy, voisiko ruoka-avun tarpeen jatkuminen ja ruokapankkitoiminnan vakiintuminen johtua poliittisen muutostahdon puutteesta.
Työn merkittävyyttä nykykeskustelussa kuvaa palkintoperusteiden mukaan tutkielman loppulause:
”Globalisoituvan elintarvikejärjestelmän ja ruuan massakulutukseen ja -tuotantoon perustuvien markkinoiden oloissa on entistä tärkeämpää kuulla myös niiden ääntä, joilla ei ole varaa ostaa – jos ajattelemme, että myös heidän näkemyksillään on merkitystä.”
Anna Sofia Salosen pro graduaan käsittelevä artikkeli
Ilmoita asiavirheestä