Jari Jolkkonen selvittää Kotimaa24:n lukijoille, onko piispainkokous ehdottanut parisuhteen rekisteröineiden puolesta rukousta vai rukoushetkeä. Käsitteet menevät jatkuvasti julkisessa keskustelussa sekaisin. Millaisilla enemmistöillä kirkolliskokous voisi päättää eri vaihtoehdoista? Miten luterilainen kirkko suhtautuu homoseksuaalisuuteen ja sen harjoittamiseen?
Piispainkokous totesi helmikuussa selvityksessään parisuhdelain kirkollisista seurauksista, että pastoraaliseen kohtaamiseen voi kuulua rukous parisuhteensa rekisteröineiden ”kanssa ja heidän puolestaan”. Piispainkokouksen mukaan kirkolliskokous voi halutessaan antaa pastoraalisten ohjeiden laatimisen piispainkokouksen tehtäväksi.
Juuri tätä Turussa kokoontuva kirkolliskokous torstaista alkaen käsittelee, kun edustajat ovat sitä ennen keskiviikkona saaneet käsiinsä perustevaliokunnan piispojen selvityksen pohjalta tehdyn mietinnön. Kannanotossaan piispainkokous ei tietoisesti puhunut esimerkiksi ”suhteen” tai ”parisuhteen” puolesta rukoilemisesta. Se ei myöskään puhunut rukoushetkestä.
Julkisuudessa rukouksesta ja rukoushetkestä on puhuttu sekaisin aina seurakuntavaalikonetta ja piispatasoa myöten. Piispainkokouksen sihteeri Jari Jolkkonen, mitä eroa on rukoushetkellä ja rukouksella, jonka taakse piispainkokous selvityksessään kallistui?
– Kirkko-oikeudellisesti ja teologisesti siunaustoimitus ja rukoushetki tarkoittavat kirkon pyhää toimitusta, jonka kirkolliskokous on säätänyt määräenemmistöllä. Se ilmaisee kirkon tunnustusta ja on papille lähtökohtaisesti virkavelvollisuus. Piispainkokouksen selvityksen johtopäätös-osassa ehdotetaan sen sijaan vapaamuotoista esirukousta. Se perustuu vapaaehtoisuuteen ja vapaamuotoisuuteen. Se antaa välineitä ihmisten kohtaamiseen, mutta ei sisällä uusia opillisia linjanvetoja.
Piispainkokouksen selvityksen mukaan päätös rukouksesta parisuhteen rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan ”voitaneen tehdä yksinkertaisella enemmistöllä” kirkolliskokouksessa. Sen sijaan rukoushetkestä päättäminen vaatisi 3/4 enemmistön. Kirkolliskokouksen perustevaliokunnan kanta siihen, millaisella ääntenenemmistöllä rukouksesta lopulta voidaan päättää, selviää keskiviikkona 10.11. Millaisia asioita perustevaliokunta joutuu tätä ehdotusta tehdessään punnitsemaan?
– Kun muutetaan kirkkojärjestystä tai luodaan uusi kirkollinen toimitus, tarvitaan aina ¾:n määräenemmistö. Tällaisesta ei nyt ole kyse. Kirkkolain mukaan määräenemmistö tarvitaan myös käsiteltäessä kysymyksiä, jotka edellyttävät kirkon uskoa ja oppia koskevia tai niihin perustuvia periaatteellisia kannanottoja. Määräenemmistöehto on asetettu kirkon ykseyden suojelemiseksi.
– Toisaalta kirkko voi antaa pastoraalisia ohjeita virallista opetustaan muuttamatta. Semmoisilla ohjataan työntekijöitä etsimään hyviä käytäntöjä ja sopuratkaisuja tilanteissa, joissa kohdataan ihmisten erilaisia hengellisiä tarpeita ja toivomuksia. Tällaisen ohjeen antamisessa voi yksinkertainen enemmistökin riittää. Perustevaliokunnan ehdotuksen sisällöstä riippuu, millainen enemmistö tarvitaan. Tuskinpa tästä tulee ongelma. Työjärjestyksessä on mekanismit, joilla kysymys enemmistöstä ratkaistaan ajallaan.
Kirkko on tehnyt perusteellisen ja monipuolisen selvitystyön käsitellessään parisuhdelain seurauksia. Miten virallinen kirkko tällä hetkellä suhtautuu homoseksuaalisuuteen ja homoseksuaalisuuden harjoittamiseen?
– Kysymys homoseksuaalisesta suuntautumisesta ja sen selittämisestä on ensi sijassa lääketieteellinen. Voi kysyä, miksi kirkon pitäisi ottaa siihen kantaa. Kysymys seksuaalisuuden toteuttamisesta on monitahoisempi. Kirkon virallisissa kannanotoissa seksuaalisuus katsotaan kuuluvaksi miehen ja naisen väliseen avioliittoon ja tätä ihannetta pidetään puolustamisen arvoisena, vaikkei se aina toteudukaan. Toisaalta piispainkokous korosti helmikuun linjauksessaan ihmisarvon ja omantunnon kunnioittamista. Se hyväksyi tosiasiana, että osa homoseksuaaleista tahtoo elää sitoutumiseen ja kunnioitukseen perustuvassa parisuhteessa, toiset taas pidättyvyydessä. Molemmat päätyvät ratkaisuihin omantuntonsa pohjalta. Yhdenlaisella tulkinnalla ei ehkä tehdä oikeutta erilaisille odotuksille. Piispainkokous totesi, että kirkko on valmis kohtaamaan jokaisen ihmisen ja tukemaan häntä erilaisista elämänvalinnoista riippumatta.
Arkkipiispa Kari Mäkinen on todennut haastattelussa, ettei homoseksuaalisuus ole minkäänlainen synti. Tätä ei ole kuitenkaan ole ainakaan suoraan kirjattu piispainkokouksen Parisuhdelain seurauksia käsitelleeseen selvitykseen 2010 tai kahdeksan piispan Rakkauden lahja -puheenvuoroon 2008. Mistä kirkon asiakirjasta tämän saman kannan voi käydä tarkistamassa?
– Eri kantoja puolustavat ovat olleet yhtä mieltä, että homoseksuaalinen taipumus ei ole synti. Kirkon ajankohtaisin linjanveto samaa sukupuolta olevien parisuhteista sisältyy piispainkokouksen helmikuussa 2010 hyväksymän selvityksen johtopäätösosaan. Muita yhteisesti hyväksyttyjä kannanottoja tältä vuosikymmeneltä ovat kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietintö marraskuulta 2003 ja kahdeksan piispan julkaisema puheenvuoro Rakkauden lahja lokakuulta 2008. Kirkkohallituksen lausunto oikeusministeriölle parisuhdelakiesityksestä lokakuulta 1999 on jo vanhempi. Nyanssit vaihtelevat, pääpointit ovat samansuuntaisia. Nyt sitten odotellaan levollisesti, minkä kannan kirkolliskokous ottaa piispainkokouksen selvitykseen.
Tutustu: Piispainkokouksen yhteiset johtopäätökset parisuhdelakiselvityksestä
Parisuhdelain seuraukset kirkossa – Piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle
Rakkauden lahja – Piispojen puheenvuoro perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta
Ilmoita asiavirheestä