Joulu yhdistää Seiskan ja kirkon

aitojoulukuva

Espoo, Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät toteuttavat yhdessä 200-vuotisjuhliaan viettävän Suomen Pipliaseuran kanssa marras-joulukuussa kampanjan, jonka sisältöjä on nähtävillä TV7:n sijasta muun muassa Seiska TV:ssä.

Kristillisyydestä etääntyneitä suomalaisia tavoittelevassa Aito joulu -kampanjassa laulavat muun muassa Martina Aitolehti, Neumann ja Frederik.

Kampanjan tiedotteen mukaan sen pyrkimyksenä on puhutella tavallisia suomalaisia, kristillisyydestä etääntyneitä ja ei-aktiivisia seurakuntalaisia, joille Raamatun keskeiset sisällöt ovat outoja tai tulleet uudelleen oudoiksi.

”Kampanja on suunnattu niille ihmisille, joita ei seurakuntien tilaisuuksissa näy. Siksi kampanja menee sinne, missä ihmiset liikkuvat ja niillä keinoilla, jotka he tuntevat omakseen. Medioiksi ovat luontevasti valikoituneet sellaiset, joissa kristillisiä viestejä näkyy harvoin”, tiedotteessa todetaan.

Tavanomaisen mainonnan lisäksi kampanjaan liittyy myös yhteistyö 7 päivää -lehden kanssa. Kampanjassa saa ensisoittonsa täysin uusi, suomalainen joululaulu. Aito joulu -kappaleen takana ovat säveltäjä Esa Nieminen ja runoilija Sinikka Svärd

Keskeiset sisällöt kokoaa www.aitojoulu.fi-sivusto, jossa on tarjolla lauluesityksen lisäksi muun muassa Frederikin stadin slangiksi lukema jouluevankeliumi.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMichael Monroe mukana julistamassa eläimille joulurauhaa
Seuraava artikkeliKeskitalo: Kirkon kritisoiminen herätysliikkeiden tärkeä tehtävä

Ei näytettäviä viestejä