Tutkijat: Eläimillä voi olla hengellisiä kokemuksia

Useat tutkijat pitävät mahdollisena, että myös eläimillä saattaa olla hengellisiä kokemuksia. Ajatus perustuu ihmisaivoista tehtyihin havaintoihin, joissa esimerkiksi rajatilakokemusten tai kehosta irtautumisen tunteen syyt on paikannettu aivoista.

Eläinten hengellisiä kokemuksia on kuitenkin mahdotonta todentaa, koska eläimet eivät kykene sanoittamaan kokemaansa.

-Koska ihmisten hengelliset kokemukset ilmenevät aivojen varhaisimmilla alueilla ja osan eläimistä aivot muistuttavat ihmisaivoja, on järkevää olettaa eläimilläkin olevan hengellisiä kokemuksia, sanoo Kentuckyn yliopiston neurologian professori Kevin Nelson.

Hän julkaisee tammikuussa aihetta käsittelevän kirjan ”The Spiritual Doorway in the Brain”.

Nelsonin mukaan esimerkiksi ruumistairtautumiskokemus voidaan saada aikaa ärsyttämällä ihmisaivojen aluetta, jossa yhtyvät näköä, liikkeen ja painovoiman tunnistusta sekä oman kehon tiedostamista säätelevät osat.

–Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö sama olisi mahdollista myös koirille, kissoille tai kädellisille, Nelson sanoo. Hän on selvittänyt myös rajatilakokemusten ja mystisten kokemusten syntyä aivoissa.

Eläinten hengellisiin kokemuksiin uskovat myös Coloradon yliopiston evoluutiobiologian professori Marc Bekoff sekä kädellisten tutkija Jane Goodall.

Asiasta kertoo
DiscoveryNews

–verkkosivusto.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVirsioopperan ensi-ilta Jyväskylässä
Seuraava artikkeliYle: Hautausmaiden omistussuhteissa epäselvyyksiä

Ei näytettäviä viestejä