Ratsiat eivät ratkaise ripareiden tupakkaongelmaa

Kirkkohallituksen rippikoulutyön työalasihteerin Jarmo Kokkosen mukaan muutaman viikon kuluttua voimaan astuva poikkeuksellisen tiukka tupakkalaki ei helpota seurakuntien elämää.

Laki kieltää muun muassa alaikäisiltä tupakkatuotteiden hallussapidon. Yhä useamman seurakunnan tulee siirtyä tupakoinnin suhteen nollatoleranssiin. Kirkossa on jo tähän asti pyritty savuttomuuteen esimerkiksi rippileireillä, mutta kaikki seurakunnat eivät ole lähteneet mukaan käytäntöön.

– Mielestäni jatkossa seurakuntien on entistä hankalampi toimia siten, että alaikäisille osoitettaisiin oma tupakointialue. Mitä hallussapitoon tulee, niin seurakunnan työntekijät eivät voi ratsata nuoria, vaan tarvitsemme entistäkin tiiviimpää yhteistyötä vanhempien kanssa. Heidän tehtävänsä on varmistaa lastensa tupakattomuus esimerkiksi leirille tultaessa.

Tuore tupakkalaki on asettanut ensimmäisenä maailmassa kunnianhimoisen tavoitteen, että tupakointi loppuisi kokonaan. Lokakuun alussa voimaan astuvan lain mukaan yhdenkin savukkeen myyminen tai savukeaskin hakeminen kaupasta alaikäiselle on tupakan myyntirikos, josta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Myös tupakan tarjoaminen ilmaiseksi alaikäiselle on lain mukaan kiellettyä, mutta ei rangaistavaa. Lisäksi tupakointikieltoja laajennetaan lasten ja nuorten käytössä olevissa tiloissa sekä ulkona järjestettävissä tilaisuuksissa.

– Lain soveltamista käytäntöön vaikeuttaa se, että se asettaa kunnianhimoisia tavoitteita, muttei toisaalta anna kovinkaan konkreettisia keinoja niiden valvomiseen. Hallussapito on kielletty, mutta silti siitä ei seuraa sanktiota, Kokkonen summaa.

Lue aihetta sivuava Antti Kupiaisen
blogikirjoitus.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTuomasmessun radioinnit saattavat loppua
Seuraava artikkeliEläkemaksuja maksamatta kymmenissä seurakunnissa

Ei näytettäviä viestejä