Punaisen ristin tunnuksissa Suomessakin puolikuu

Suomen Punaisen ristin nälkäpäiväkeräys on tuonut kadulle vapaaehtoiset kerääjät ja paikoin myös SPR:n teltat ja infopisteet. Helsingissä osassa materiaaleista on näkynyt SPR:n ristitunnuksen ohella myös puolikuu.

Tiedottaja Sanna Räsänen kertoo, että puolikuutunnus on painettu ristin ohella SPR:n kansainvälisessä avussa käytettyihin tarvikkeisiin jo vuodesta 1996. Niissä on siis Punaisen ristin kansainvälinen englanninkielinen tunnus. Se saattaa näkyä esimerkiksi autoissa tai soppatykin kyljessä.

– Puolikuutunnus ei kuitenkaan näy Suomessa kaupungilla, ellei kansainvälisessä avussa käytettyjä tarvikkeita ole esillä. Tästä syystä tunnus on saattanut jäädä aiemmin monilta huomaamatta. Kotimaisessa työssä olemme liikkeellä yksinomaan omalla ristilogollamme.

– Kukin kansallinen liitto valitsee itse oman tunnuksensa. Suomessa se on ollut jo 133 vuotta risti, mutta käytämme kansainvälistä logoa, mikäli käytetyt tarvikkeet tai asiantuntijat päätyvät kansainvälisiin operaatioihin, Räsänen jatkaa.

Puolikuutunnusta käytetään useimmissa muslimimaissa.

Sanna Räsänen kertoo, että kansainvälisissä tehtävissä on tärkeää, että esimerkiksi kenttäsairaalat ja niiden kalusto ovat Punaisen Ristin standardien mukaisia. Siksi ne merkitään kansainvälisellä merkillä ruokahuollon kalusteiden tapaan.

Hän muistuttaa, että vaikka ristin käyttäminen islamilaisessa maailmassa on yleensä mahdotonta, valtauskonto ei yksiselitteisesti sanele käytettävää symbolia. Määräävää on se, mikä assosiaatio symboliin liittyy. Tästä syystä esimerkiksi maailman väkirikkaimmassa muslimivaltiossa Indonesiassa toimii nimenomaisesti Punainen Risti.

Eilen alkanut Operaatio Nälkäpäivä -keräys jatkuu lauantaihin. 30 vuotta täyttävän keräyksen tavoitteena on kerätä kolme miljoonaa euroa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon.

FAKTA

Punaisen Risti on perustettu 1864. Sen tunnus ei pohjaudu kristilliseen ristiin vaan kyseessä on Sveitsin lippu käänteisin värein. Valinta perustui symboliikkaan, jossa nähtiin Sveitsin asema puolueettomana maana. Punainen puolikuu on puolestaan Osmanien lippu käänteisvärein. Sitä käytettiin ensimmäistä kertaa Venäjän ja Osmanien valtakunnan välisessä sodassa 1877. Virallisesti puolikuu hyväksyttiin käyttöön vuonna 1929.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliFryckman: Kirkon seiniä ei pidä leventää enempää
Seuraava artikkeliSeurakuntien rahankeräykset vaarassa

Ei näytettäviä viestejä