Ruuhkaisinta Kampin kappelissa on ollut kello 12–18. Hiljaisimpanakin päivänä eli juhannuksena 23. kesäkuuta kävijöitä oli 305. Aamut kello 7–9 aikoihin ovat rauhallisimpia hetkiä kappelin vuorokausirytmissä.
Sosiaalityöntekijät ja kirkon työntekijät ovat saaneet myös kohdata ja keskustella kävijöiden kanssa. Pidempiä kahdenkeskisiä keskusteluja on käyty noin sadan kävijän kanssa. Keskustelu- tai hengellistä apua on tarjottu muun muassa luopumisiin, ihmissuhteisiin ja yksinäisyyteen liittyvissä murheissa. Papin luona on käyty melko paljon myös ripittäytymässä.
Kappeli on rakennettu hiljaisuuden ja kohtaamisen paikaksi, ja se on ollut auki kesäkuun alusta lähtien. Kappelin toiminnasta vastaavat kumppanuusperiaatteella Kirkko Helsingissä ja Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Kappelissa voi tavata seurakunnan ja sosiaaliviraston työntekijöitä henkilökohtaista keskustelua varten. Kampin kappeli on mukana Helsingin 2012 designpääkaupunkiohjelmassa
Ilmoita asiavirheestä