Häkälöylyt johdattivat synnintunnustukseen

Lappeenrannan Saunakesä huipentui heinäkuun lopussa Saunamessuun Tasihinin talon pihassa.

Messun koonnut ja sanoittanut Sammonlahden seurakunnan eläkkeelle jäänyt kirkkoherra Jukka Lehtinen heitti kiukaalle messun alkajaisiksi vettä kolme kertaa: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Lehtinen löytää saunasta ja jumalanpalveluksesta monia yhteisiä elementtejä. Näitä ovat esimerkiksi hiljaisuus, kuulostelu, puhdistautuminen, levollisuuden ja kiireettömyyden etsiminen, pyhän kokeminen ja kaikkien tasa-arvoisuus.

– Sekä messussa että saunassa ovat usein läsnä yhtä aikaa sekä vahva yksilöllisyys ja itsetutkistelu että toisaalta yhteisöllisyys. Monet niihin liittyvät kokemukset värittyvät lapsuusmuistojen ja turvallisuuden tunteen kautta, Lehtinen sanoo.

Saunamessun sanat tehtiin osittain valmiisiin tuttuihin sävelmiin kansanlaulujen pohjalta, mutta joukossa oli myös kokonaan uusia lauluja. Messun musiikissa sauna huomioitiin soittimia myöten, kun rytmiä lyötiin vastalla ja pyykkilaudalla.

Häkälöylyjä seurasi synnintunnustus ja jälkilöylyjä räppänärukous. Messu päättyi pukuhuoneylistykseen ja saunakahveihin.

Saunakesä koostuu kaikkiaan 41 eri tapahtumasta, joista iso osa on ollut saunailtamia. Yksi Saunakesän yhteistyökumppaneista on Lappeenrannan seurakuntayhtymä.

Lue Saunakesän tapahtumakoordinaattori Timo Mattilan kokemukset saunamessusta ja muutenkin lisää aiheesta
Kotimaa Prosta
.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliHS: Jehovan todistajien sukupuoliopetus hämmentää asiantuntijoita
Seuraava artikkeliKehitysyhteistyötä turvataan avustuslennoilla

Ei näytettäviä viestejä