Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja pyrkii eduskuntaan

Vapaa-ajattelijain Liiton puheenjohtaja, tamperelainen Petri Karisma, 47, pyrkii eduskuntaan SDP:n ehdokkaana. Karisma sanoo pitävänsä esillä uskonnottomuuden asiaa, mutta haluaa profiloitua myös muissa kysymyksissä.

– Aluepolitiikka, yrittäjyys, kouluasiat, nuorten syrjäytyminen, Karisma luettelee kiinnostuksen kohteitaan.

– Olen toki tehnyt muutakin kuin vain toiminut vapaa-ajattelijoissa, ammattikoulun kone- ja metallitekniikan opettajana työskentelevä Karisma sanoo.

– En kuitenkaan halua keksiä pyörää uudelleen, joten haluan myös olla vaikuttamassa uskontojen ja yhteiskunnan välisiin suhteisiin lainsäädännön tasolla.

”Evankelis-luterilaisella kirkolla on monia erityisoikeuksia suhteessa muihin uskontoihin ja uskonnottomiin vakaumuksiin. Nämä erityisoikeudet eivät sovi kansalaisten yhdenvertaisuutta korostavaan maahan. Evankelis-luterilaisen kirkon valtionkirkollinen asema tulee purkaa pikaisesti”, Karisma kirjoittaa nettisivullaan.

Petri Karisma on toinen Eroakirkosta.fi-sivuston perustajista.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliOnko kirkon brändääminen ok?
Seuraava artikkeliSeurakuntavaalien ehdokasrekrytoinnissa alkoi loppukiri

Ei näytettäviä viestejä