Vineyard-seurakunnat järjestäytyivät uskonnolliseksi yhdyskunnaksi

Helsinki Vineyard ja Vineyard Uusimaa -seurakunnat ovat järjestäytyneet uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, kertoo Radio Dei. Suomen Vineyard -kirkon yhdyskuntajärjestys on hyväksytty Patentti- ja Rekisterihallituksessa.

Asiaa käsittelee Seurakuntalainen.fi.

Kirkko kuuluu Pohjolan alueella toimivaan Vineyard Norden-kirkkokuntaan, johon kuuluu parikymmentä seurakuntaa. Suomessa Vineyard-kirkolla on seurakunta Helsingissä ja Järvenpäässä.

Vineyard määrittelee kuuluvansa herätyskristillisen evankelikaalisuuden ja helluntaikarismaattisuuden välimaastoon, kertoo Suomen Vineyard -kirkon hallituksen puheenjohtaja Olli Sipilä sanoo Radio Dein haastattelussa.

– Oppi on hyvin lähellä suomalaisia herätysliikkeitä, mutta meiltä löytyy myös karismaattinen puoli. Liikkeemme motto on ”luonnollisesti yliluonnollinen”. Uskomme rukouksen voimaan, mutta emme pidä siitä hirveää meteliä. Rukoilemme esimerkiksi parantumisten puolesta – välillä tapahtuu ihmeitä, välillä ei, Sipilä sanoo Radio Deille.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliBagdadin kristityt haluavat edelleen kasteelle huolimatta Isisin uhasta
Seuraava artikkeliPuolan juutalaisten historian museo kamppailee Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnosta

Ei näytettäviä viestejä