Seurakunnan Pikadeitit kiinnostavat myös kirkkoon kuulumattomia

Särkänniemen Planetaarion aulassa pidetään lauantaina 15.8. rakkausaiheisen viikon huipennukseksi seurakunnan Pikadeitit. Niiden järjestelyistä vastaavat Tampereen seurakuntien sinkkutyö ja Särkänniemi.

Ensimmäiset pikadeitit järjestettiin Tampereella jo keväällä 2009. Sen jälkeen tilaisuuksia on ollut eri paikoissa lähemmäs 40 ja niissä on ollut mukana yli 1200 osallistujaa.

Idea on simppeli: Naiset istuvat pöytiin, miehet heitä vastapäätä. Jokaisen mukana olevan kanssa keskustellaan muutama minuutti kunnes vaihdetaan keskustelukumppania. Halutessaan voi tehdä muistiinpanoja. Tilaisuuden jälkeen osallistujilla on mahdollisuus antaa yhteystietonsa heille, joiden kanssa haluaa tavata uudelleen.

– Ihmiset ovat olleet innostuneita näistä tilaisuuksista, niille on selkeästi tarvetta. Ystävää tai elämänkumppania ei aina ole helppo löytää. Seurakunta deittitapahtuman järjestäjänä koetaan turvalliseksi. Mukana on ollut tästä syystä paljon myös kirkkoon kuulumattomia, kertoo diakoni Sari Peltonen.

– Luvassa on jälleen rento ja hauska tapahtuma, hän lupaa.

Osallistujapula ei uhkaa

Pikadeittien keskusteluissa sivutaan harrastuksia, työtä ja kiinnostuksen kohteita. Ihmiset haluavat tietää, miksi toinen etsii seuraa, onko hänellä lapsia tai millainen suhde hänellä on uskon asioihin.

Yhteen tapaamiseen mahtuu mukaan noin 20 naista ja miestä.

– Kertaakaan emme ole tilaisuutta peruneet osallistujapulan vuoksi ja joskus on otettu enemmänkin porukkaa mukaan. Moni on kertonut, ettei voi vaikkapa tavallisessa seurakunnan tilaisuudessa käydä kysymässä kiinnostavalta ihmiseltä, onko tämä vapaa vai varattu. Deittitapahtumassa kaikki sen sijaan tietävät, mistä on kyse, sillä kaikilla on tarve tutustua uusiin ihmisiin, Peltonen selvittää.

Pikadeittejä järjestetään tällä kertaa Planetaarion aulassa kolmet. Kello 13 deittailevat 20-35 –vuotiaat ja kello 14.30 vuorossa ovat 35-50 –vuotiaat. Kello 16 on yli 50-vuotiaiden vuoro.

– Keskimäärin seurakunnan Pikadeitteihin ilmoittautuu erityisen paljon alle 30-vuotiaita miehiä sekä yli nelikymmpisiä naisia. Kaikenikäisillä kuitenkin on tarvetta tähän toimintaan, Porukkaa tulee myös Tampereen ulkopuolelta, Peltonen sanoo.

Toiminta sai alkunsa väärästä huhusta

Pikadeitit saivat alkunsa vuonna 2009, kun Me Naiset -lehden toimittaja otti yhteyttä ja kertoi kuulleensa Tampereen seurakuntien järjestävän deittitapaamisia yksin eläville.

– Silloin meillä ei tällaista toimintaa vielä ollut, mutta ajattelimme, että miksikäs ei, kokeillaan! Peltonen muistelee.

Sari Peltonen haluaa rohkaista kaikkia seurakuntia aktiiviseen sinkkutyöhön.

– Yksin elävät ovat yhtä tärkeitä seurakuntalaisia kuin kaikki muutkin. Usein he kuitenkin joutuvat osallistumaan seurakuntien tilaisuuksiin muiden ryhmien ehdoilla. Jos lapsiperheille, yksinhuoltajille ja pariskunnille on varta vasten suunnattua toimintaa, miksei myös yksin asuville?

Tampereen seurakunnat järjestävät Näsijärven rannalla sijaitsevassa leirikeskuksessa yksin elävien saunailtoja kahden viikon välein.

– Mukana on 30-40 eri ikäistä ihmistä. Halua vaihtaa kokemuksia ja tulla yhteen siis on. Vertaistapaamiset ovat tärkeitä, Peltonen sanoo.

Planetaarion Pikdeitteihin ilmoittaudutaan osoitteessa www.tampereensinkut.fi. Ilmoittautumislomake on avoinna 13.8. asti.

Lue myös: Pikadeiteillä etsitään rakkautta ja hyvää seuraa

Pikadeitit ovat seurakunnan vastaisku nettideiteille

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVäitös: Maine on somalitytölle tärkeää
Seuraava artikkeliPiispa Kalliala: Monikulttuurisuus on myös moniuskontoisuutta

Ei näytettäviä viestejä