Kirkko myynnissä – talouskriisissä painiva katolinen kirkko saattaa säästää jopa satojatuhansia euroja Jyväskylässä

Katolinen kirkko Suomessa on kamppaillut jo pitkään talousvaikeuksissa. Yksi merkki kireästä taloustilanteesta on se, että kirkko on myymässä Jyväskylässä sijaitsevaa seurakunnan kerrostaloa ja kirkkorakennusta. Siitä on tehty ostotarjous, josta kerrotaan katolisessa hiippakuntalehdessä Fideksessä.

Kaupasta on tehty esisopimus, ja sen toteutuminen riippuu Jyväskylän kaupungin päätöksistä hyväksyä kyseistä tonttia koskevat kaavamuutokset. Mikäli kauppa toteutuu, kirkon tontilla olevat talot tullaan purkamaan ja niiden tilalle rakennetaan kerrostalo ja hoivakoti sekä varataan niiden yhteyteen tila kirkkotilalle sekä pappilalle.

Arvioiden mukaan kauppa turvaisi Jyväskylän seurakunnan toiminnan jatkumisen vaikeasta taloustilanteesta huolimatta. Näin ollen seurakunnan edessä oleva 350 000–725 000 euron remontti peruuntuisi ja seurakunta saisi käyttöönsä uuden kirkon pitkällä vuokrasopimuksella. Seurakunta saisi kaupasta myös myyntituloja.

Ennen lopullista päätöstä asiasta neuvotellaan vielä apostolisen nuntiuksen kanssa, sillä kirkon myymiseen tarvitaan lupa Pyhältä istuimelta. Seurakunnassa on tarkoitus järjestää myös keskustelutilaisuus eri osapuolten kesken.

Kotimaa24
uutisoi tarkemmin katolisen kirkon talousongelmista viime talvena. Tuolloin Suomen katolisen kirkon viestintäjohtaja Marko Tervaportti kuvaili pääkirjoituksessaan seurakuntien ja hiippakuntien elävän säästöliekillä ja puhui toiminnan supistamisesta, jos tukea ei saada.

Ilman pääosin Saksasta tulleita avustuksia tappiota olisi tullut toissa vuonna noin 600 000 euroa, viime vuonna arviolta 830 000 euroa. Nollatulokseen kirkko pääsee paitsi oman varallisuutensa turvin myös myymällä omaisuuttaan, ottamalla lainaa tai supistamalla toimintaansa. Kirkon koko budjetin eli 2,7 miljoonan euron kattamiseksi jokaisen jäsenen pitäisi maksaa kirkolle arviolta 340 euroa vuodessa.

Lisäksi investointeja, kuten rakennusten korjauksia, kirkolla on arvion mukaan lähitulevaisuudessa ainakin kolmen miljoonan euron edestä.

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliHyvinkäällä paloi vanhan kirkon ikkunanpieli ja varastorakennus – tilaisuudet onnistuvat kirkossa sovitun mukaisesti
Seuraava artikkeliKommentti: Kirkko on löytämässä itsensä SuomiAreenan pehmeänä partnerina

Ei näytettäviä viestejä