Yksi koti, kaksi uskontoa

Kolarin Sieppijärveltä kotoisin oleva Pauliina Moona, 55, muistaa lapsuudestaan yhden täydellisen turvallisen ihmisen. Rauhansanalainen isoäiti asui perheen kanssa samassa asunnossa, järjesti usein seuroja ja ennen kaikkea rakasti ja välitti.

– Isoäidillä oli 14 lasta. Koko hänen olemuksensa kertoi Jumalan rakkaudesta, vaikkei hän asiasta sanoilla juuri puhunutkaan. Hänen kuolemansa jälkeen elämä kotona muuttui pelottavaksi, Moona muistelee.

Lapsuuden juurettomuutta ja turvattomuutta lisäsi perheen muutto Etelä-Ruotsiin ja vanhempien runsas alkoholinkäyttö. Ongelmiin saatiin Suomeen paluun jälkeen apua voimakkaasta uskoontulosta ja helluntaiseurakunnan kasteesta.

*

Moonan puoliso Tia Lonka, 56, on tavallisen haagalaisen, vapaamielisen kodin kasvatti Helsingistä. Äiti oli filosofinen ja isä ateisti. Kotona oli paljon monenlaista kirjallisuutta.

Myös Longan elämässä isoäiti oli hyvin merkittävä. Hän oli puhelias ja lempeä Karjalan evakko, jota koko pieni suku rakasti vilpittömästi.

– Isoäidiltä sain elämäni ensimmäisen dharma-opetuksen eli hän johdatti minut väkivallattomuuden tielle. Muistan elävästi, kuinka noin 3-vuotiaana littasin muurahaisia. Isoäiti kielsi ja kertoi, että myös muurahaiset haluavat elää. Rupesin näkemään nekin elävinä yksilöinä.

11-vuotiaana Lonka luki Herman Hessen
Siddharthan ja tajusi, että hänen pitäisi olla buddhalainen. Lonka kuvitteli tämän kuitenkin mahdottomaksi. Hänhän oli syntynyt Suomeen ja hänet oli kastettu evankelisluterilaisen kirkon jäseneksi.

*

Lähiöelämä vei Tia Longan mennessään, ja viikonloppuisin dokattiin ja bailattiin. 16-vuotiaana Lonka aloitti työt mainostoimistossa.

Erästä työntekijää ympäröi ihmeellinen rauha. Lonka sai tietää, että hän on buddhalainen ja lähti hänen kanssaan pari kertaa meditoimaan Helsingin buddhalaiseen keskukseen.

– Mutta maailma ja riekkuminen veti minua vielä puoleensa. Ajattelin myös, etten osaa meditoida.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Lonka teki ison elämänmuutoksen ja lopetti esimerkiksi alkoholinkäytön kokonaan. Hän hakeutui taas buddhalaiseen keskukseen meditoimaan, vaikkei kaivannutkaan uskontoa elämäänsä.

Luettuaan pari Sangharakshitan kirjaa, hän tajusi tulleensa buddhalaisuuteen kotiin.

– Väkivallattomuus, lempeys ja ystävällisyys kolahtivat. Edes itseään kohtaan ei tarvitse olla julman kriittinen. Tärkeä on myös ajatus siitä, että kaiken voi muuttaa. Ihminen koostuu pysymättömistä asioista, joita voin katsoa hyväksyvästi ja muuttaa tarpeen mukaan.

*

Pauliina Moonalle uskoontulo ja uskovien kaste merkitsi pariksi vuodeksi elämää pää pilvissä. Hän kävi Jeesus-marsseilla, evankelioi kylillä, ja uskoi Jumalan parantavan hänen homoseksuaalisuutensa.

– Jos joku olisi silloin sanonut minulle, että myöhemmin olet liitossa samaa sukupuolta olevan buddhalaisen kanssa, olisin varmasti vastannut, että väisty Saatana.

Varsin pian Moona kuitenkin tajusi, ettei hänen seksuaalinen suuntautumisensa tule muuttumaan. Mustavalkoinen maailmankuva kääntyi häntä vastaan ja muuttui ahdistavaksi. Hänen oli kiellettävä syvin minuutensa ja pelättävä yhä uusia profetioita, joissa hänet tuomittiin julkisesti ja yksityisesti.

– Kun astuin ulos helluntailaisuudesta, luulin Jumalankin hyljänneen minut. Siinä pimeydessä ja niissä itsemurha-ajatuksissa sisimmästäni kuitenkin löytyi isoäidin viesti rakastavasta Jumalasta. Palasin siihen, mistä lähdin, sinne missä uskon siemen kylvettiin läsnäololla eikä pakottamalla.

Monien pelon vuosien jälkeen Pauliina Moona löysi hengellisen kotinsa hiljaisuuden liikkeestä, Tuomasmessusta ja Kallion seurakunnan sateenkaariyhteisöstä. Myös körttiläisyys alkoi kiinnostaa. Näissä piireissä armolahjoja ei käytetty väkivallan välineenä ja pelko väistyi vähitellen.

– Kun löysin kaltaiseni kirkosta ja pääsin ulos kaapista, harteiltani lähti pois valtava taakka. Elämä lähti avautumaan joka suuntaan. Siinä vaiheessa kohtasin Tian. Kun oma hengellinen elämäni oli syventynyt ja tullut omakohtaiseksi, ei Tian harjoittama meditaatio enää tuntunutkaan paholaisen touhulta.

*

Monet on peloteltu Pauliina Moonan mukaan sellaiseen asenteeseen vieraita uskontoja kohtaan, että aitoa dialogia ei voi edes syntyä. Kaikki vieras on demonisoitu.

Moona ja Lonka ovat kokeneet, että hengelliset asiat ovat enemmän yhdistäneet kuin erottaneet heitä, vaikka heillä onkin joistakin asioista eri näkemys.

Buddhalaisuudessa ei ole jumalaa mutta kristinuskossa Jumala on persoona. Buddhalaiset uskovat karmaan, siihen että kaikilla teoilla on seurauksensa ja erilaiset taipumukset siirtyvät ihmisen kuoleman jälkeen joillekin toisille elollisille. Kristityt puolestaan uskovat yhteen maanpäälliseen elämään, iankaikkisuuteen ja armoon ilman mitään tekoja. Buddhalaisuudessa ajatellaan että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Kristinuskossa uskotaan, että ihminen tarvitsee vapahduksen perisynnistä.

– Parisuhde eletään täällä, tässä ajassa. Suhteeseemme ei kuulu minkäänlainen toisen käännyttäminen eikä taivaspaikkojen jakaminen. Minä voin sen sijaan osallistua meditaatioon ja rukoilla siellä Jeesusta ja Tia voi tulla kanssani sateenkaarimessuun, Pauliina Moona summaa.

Kuva: Jukka Granström.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPuhekouluttaja herättelee puherobottien alitajuntaa
Seuraava artikkeliKirkkopalvelut käynnistää koulutuksen nuorille turvapaikanhakijoille

Ei näytettäviä viestejä