Tänään ilmestyneessä kirjassaan Tytön tie (Kirjapaja 2015) Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Reetta Meriläinen omistaa yhden luvun kokemuksilleen ja ajatuksilleen kirkosta ja sen merkityksestä. ”Kirkon rooli vastavoimana on vahvistunut leipäjonojen ja tuloerojen vuosina”, hän kirjoittaa.
Lämmin suhde evankelis-luterilaiseen kirkkoon muodostui jo Meriläisen lapsuudenkodissa Pohjois-Karjalan Polvijärvellä, jossa kirkossa ja pyhäkoulussa käynti kuului itsestään selvänä sunnuntain viettoon.
Meriläinen kertoo olleensa ensimmäistä leiririppikoulupolvea Kiteen Evankelisessa Kansanopistossa. Sen jälkeen hän kulki seurakuntanuorissa ja toimi isosena, ”mikä oli tärkeää johtamisoppia, vaikkei sitä silloin sellaiseksi mieltänyt”.
Meriläinen nostaa esiin kirkon epäonnistumisena sen, että rippikoulu ei onnistu olemaan se ”tärkeä jäsenyyttä markkinoiva ja vahvistava työväline”, joka sen olettaisi olevan, kun 80 prosenttia suomalaisnuorista käy edelleen rippikoulun. ”Suosiosta huolimatta kirkko hukkaa suuren osan nuorista muutaman vuoden päästä.”
Nuoruudesta asti Meriläisellä on kulkenut mukana maailmankatsomuksellinen pohdinta. ”Elämän suuria ilonaiheita on, kun joku hengenhenkilö tai maallikko osaa puhua kristinuskoa niin, että sanat osuvat ja sanoma avautuu.” Esimerkkinä hyvästä saarnasta Meriläinen mainitsee Irja Askolan saarnan viime itsenäisyyspäivänä.
Eläkkeellä oleva Reetta Meriläinen on toiminut puolitoista vuotta Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtajana. Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä.
– Tavatessani kehitysmaiden naisia olen käyttänyt omaa tarinaani esimerkkinä siitä, että elämässä voi päästä eteenpäin, vaikkei ole syntynyt kulta- tai edes hopealusikka suussa, sanoo Meriläinen, jonka äiti oli evakko ja lapsuus rintamieskodissa niukka mutta sisäisesti rikas.
Kuva: Jukka Granström
Lue myös:
He linjaavat kirkon tulevaisuutta
Reetta Meriläinen Naisten Pankin johtoon
Ilmoita asiavirheestä