Leena Monti lähettää Vatikaanista ohjelmaa Suomen katolilaisille

MontiLeena

Kahdesti viikossa Vatikaanin Radion taajuksilla kuullaan paavin ja Vatikaanin kuulumisia suomen kielellä. Kaksikymmenminuuttista ohjelmaa toimittaa suomalaissyntyinen Leena Monti.

– Suomenkielistä ohjelmaa on lähetetty vuodesta 1975, mutta säännölliseksi se muuttui vasta kun aloitin vuonna 1981, sanoo Monti.

Haastatteluja ohjelmassa ei juuri kuulla, sillä suomenkielisiä haastateltavia ei Vatikaanin alueella juuri ole. Paavin tekemiset ovat ohjelman tärkein aihe. Monti välittää myös paavin katekeesiopetusta Suomen katolilaisille.

– Paavi opettaa joka keskiviikko. Hän puhuu aina pidempään eri aiheista, nyt toistamiseen rukouksesta. Aiemmin aiheina on ollut esimerkiksi kirkkoisät ja pyhimykset.

Kahdesti viikossa lähetettävän ohjelman toimittaminen pitää Montin tiiviisti töissä. Loma-ajaksi ei ole tuuraajaa, joten vapaata voi pitää ohjelmien välissä.

– Edellisen paavin aikana oli vielä hankalampaa lomien suhteen. Paavi  saattoi kutsua luokseen koska tahansa, joskus jopa kerran viikossa. Hän halusi tervehtiä eri maista tulevia vierailijaryhmiä niiden omalla äidinkielellä.

Yksi Montin työtehtävistä olikin kirjoittaa Johannes Paavali II:n suomenkieliset sanottavat ja opettaa hänet lausumaan ne.

– Vielä 11 vuoden opettamisen jälkeen puolalainen paavi lausui Jumala suinatkoon sinua.

Radio Vaticana on kuunneltavissa verkossa osoittessa www.radiovaticana.org. Radio Vaticana lähettää joka päivä ohjelmaa kymmenillä kielellä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli”Kuunteleva rukous” – uusi nimi profetoimiselle?
Seuraava artikkeliAamukasteen suosio yllätti seurakunnat Tampereella

Ei näytettäviä viestejä