Kirkko ilman kelloa on kuin pappi ilman seurakuntalaisia. Tai ainakin melkein. Kotimaa24 esittelee viisi kelloa, joissa on mukana tekniikka ja teologiaa.
1. Kirkonkello
Varhaiskeskiajalta lähtien tuli tavaksi sijoittaa kirkkojen torneihin tai erillisiin tapuleihin isokokoisia metallisia soittimia, kirkonkelloja. Tavallisimmin ne valetaan erilaisista pronssiseoksista.
Kirkonkelloja soitetaan jumalanpalvelusten alkamisen ja päättymisen merkiksi, mutta myös häiden ja hautajaisten yhteydessä. Monin paikoin on vielä käytössä niin sanotut kuolinkellot. Kirkonkellot ovat myös toimineet hälyttimenä, jolla on ilmoitettu seutukunnan asukkaille jostain poikkeuksellisesta tapahtumasta.
Nykyisin kirkonkellojen kumina on korvattu kovaäänisistä tulevilla malmin kumahduksilla.
Kirkonkelloille on myös sävelletty erillisiä kappaleita. Isojen ja pienten kellojen yhdistelmä soitto on erityisesti ortodoksisessa maailmassa elävää perinnettä vieläkin.
Kello sanan käyttö kirkonkellon yhteydessä on oikeastaan harhaanjohtava, sillä se ei mittaa aikaa. Se on pikemmin kutsulaite tai soitin.
2. Kirkontornin kello
Kirkonkellojen lisäksi kirkkojen torneissa ja tapuleissa on toisinaan myös niin sanottuja normaaleja – joskin valtavan kokoisia – kelloja. Ne ovat näyttäneet ja näyttävät vieläkin kaupunkilaisille aikaa.
Kellon tehtävä on käytännöllinen, näyttää sekä maallista aikaa että aikaa, jolloin ovat kirkonmenot.
Suomen tunnetuin kirkon tornin kello on Turussa. Turun tuomiokirkon kellon lyönnit ovat vuodesta 1944 saakka kuuluneet Yleisradiossa puolelta päivin.
Tarkempi silmäys Turun tuomiokirkon kelloon paljastaa kiinnostava seikan. Siinä on vain yksi viisari. Tämä on tavallista vanhoissa suurissa tornikelloissa.
Kaikkiin uusiin kirkontorneihin kelloja ei enää rakenneta. Yksi näyttävimmistä moderneista kirkon torneissa olevista kelloista on Seinäjoella Lakeuden Ristissä. Kello näkyy neljään ilmansuuntaan ja – tarinan mukaan aina Lapualle saakka.
3. Rukouskello
Rukouskello on tavallisimmin tiuku tai käsikello, ei varsinainen aikaa mittava kello. Rukouskellon ääni on herätys ja kutsu rukoukseen, yleensä aikaan sidottuun rukoushetkeen. Rukouskelloja tunnetaan eri uskonnoissa ja varsinkin niiden luostarilaitoksissa.
Itse asiassa kristilliset luostarit ja niiden rukousajat olivat omiaan viemään mekaanisen kellon kehitystä eteenpäin. Luostarin asukkaille oli tärkeä tietää milloin säädetyt rukoukset tuli pitää. Rukousaikojen noudattaminen oli ikään kuin velvollisuus ja kuuliaisuuden osoitus Jumalalle. Tarvittiin siis teknisiä laitteita, jotka mittasivat ja ilmoittivat kunkin rukoushetken.
Luostareista rukousaikoja mittaavat kellot levisivät ympäröivään yhteiskuntaan.
Katolisessa messussa on tapana kilistää pientä kelloa ehtoollisen yhteydessä kun ehtoollisaineet kohotetaan alttarilla ylös ja tapahtuu niin sanottu transsubstantiaatio eli ehtoollisaineiden olemuksellinen muuttuminen.
Jotkin kellonvalmistajat ovat tehneet muslimeille erityisiä rukouskelloja, jotka ilmoittavat islamilaisuuden perinteiset rukousajat. Tiettävästi erityisiä kristillisiä aikaa mittavia rukouskelloja ei ole markkinoilla.
4. Tiimalasi
Entisiä aikoina saarnat kestivät sunnuntaiaamuisin kauan, nykynäkökulmasta liki ikuisuuden. Tosinaan seurakunta saattoi seurata ajan ja papin puheen kulumista saarnatuolissa olevasta tiimalasista.
Tiimalasissa eli tuntikellossa eli hiekkakellossa aikaa mitataan sillä, kuinka kauan kestää kun hiekka valuu lasisesta yläkupista alakuppiin. Tiimalasi voidaan kääntää ylösalaisin ja taas ajan mittaaminen jatkuu. Hiekan lisäksi tiimalaseissa on käytetty jauhettua munankuorta tai marmoria.
Hiekan määrästä riippuen eri tiimalaseilla voidaan mitatta eripituista aikaa.
Tiimalasiin liittyvät ehkä väkevimmät kellovertauskuvat. Elämämme on kuin tiimalasin hiekka, kun se on vääjäämättömästi valunut loppuun, on aikamme täysi.
Hautamuistomerkeissä näkee toisinaan tiimalasi-symbolin. Usein tiimalasin molemmin puolin kuvataan siivet, millä alleviivataan ajan nopeaa kulumista. Tempus fucit, aika rientää.
Eräiden tunnettujen kellomerkkien tunnuksena on tiimalasi, esimerkkeinä Edox ja Longines, jonka siivillä varustettu tiimalasi on yksi vanhimpia jatkuvasti käytössä olevia tuotemerkkejä eli logoja.
5. Herätyskello
Kelloista ehkä kristillisin lienee herätyskello. Se on erään elinvoimaisen kristinuskon tulkintahaaran vertauskuva. Herätkää! Sielun on herättävä synnin unesta ja noustava armon päivään.
Lisäksi kristityn velvollisuus on protestanttiseen työnetiikan tiukan näkemyksen mukaan olla ahkera ja herätä aamulla varhain päivän tuhansiin toimiin. Tässä auttaa herätyskello, joka toimii samalla kertaa sekä maallisena että hengellisenä laitteena.
Tätä kelloon ja ajan kulumiseen vakavasti suhtautuvaa elämännäkemystä kuvaa hyvin virsi 408:
”Joutukaa sielut, on aikamme kallis, vuotemme virtana vierivät v pois… Ei elon tiellä nukkua nyt auta, vaarat ne vaanivat vaeltajaa. kunnian kruunua veltto ei voita, turhaan ei aikaansa tuhlata saa…”
Lisäys:
6. Pappilan kello
Perinteisesti kaappikello tai seinäkello. Mekaaninen, vedettävä ja ääntä pitävä koristeltu kone. Pappilan kellon raksutus ja tasatunnin lyönnit ovat vuosikymmenten ajan antaneet kirkolliselle elämäntunnolle tahdin: rauhallisesti, verkkaisesti, omassa rytmissä eteenpäin touhuten.
Juttu julkaistu osin samana Kotimaassa 2013. Kuvat: Olli Seppälä. Kappikello kuvattu arkkipiispantalossa Turussa ja viisariton kellotaulu Santa Anan katedraalin museossa Las Palmasissa.
Lue myös:
Arkkipiispalle etsitään työsuhdekelloa
Oletko kellon orja – piispat vastaavat
Kirkonkello ja tapuli saatiin talkoilla Pinsiöön
Ilmoita asiavirheestä