Jussi Koivisto väittää Akavan kirkollisten ammattiliittojen AKI:n Crux-lehdessä , että akateemisten tietojen ja papin hengellisen työn välillä valitsee kuilu. Hän katsoo, että teologisten opintojen runsas valinnanvara on johtanut siihen, että opiskelijoiksi ja siten myös papeiksi hakeutuu henkilöitä, joiden paikallisseurakunnan toiminnan tuntemus on hyvin ohut.
Heidän on Koiviston arvion mukaan lähes mahdotonta tunnistaa seurakuntatyölle hyödylliset opinnot.
Koiviston mielestä suurimmat puutteet ohuen seurakuntataustan papeilla on Raamatun ja kirkon tunnustuksen tuntemuksessa. Näiden osaaminen on Koiviston kokemuksen perusteella keskeisessä asemassa vastattaessa esimerkiksi seurakuntalaisten kysymyksiin oikein ja uskottavasti.
Koivisto ei kuitenkaan halua, että pappien akateeminen peruskoulutus korvattaisiin ei-akateemisella pappisseminaarilla. Hän perustelee kantaansa sillä, että pappi ei voi kritiikittömästi suhtautua ulkopuolelta tuleviin vaikutuksiin. Hän katsoo, että akateeminen teologien koulutus on Suomessa tieteellisin mittarein mitattuna erittäin hyvää. Tilanne mahdollistaa korjaukset ilman radikaaleja muutoksia.
Koiviston mukaan pappisvihkimystä edeltävän ordinaatiokoulutuksen laajentaminen alkamaan jo opintovaiheessa olisi helposti toteutettava kohennus. Se helpottaisi tulevien työtehtävien ennakoimista. Koivisto ehdottaa myös, että ordinaatiokoulutukseen tulisi luterilaisten tunnustuskirjojen tenttiminen. Myös kykyä soveltaa tunnuskirjojen sisällön nykyajan kysymyksiin olisi mitattava. Lopuksi Koivisto ehdottaa myös ohjausvihkosen tekemistä Raamatun käyttämisestä seurakuntatyössä.
Lue Koiviston artikkeli kokonaan
Crux-lehdestä (pdf)