Muistisairaalla ystävälläni on hyllyssään käsin tehty kirjanen, joka muistuttaa siitä, millainen ihminen hän on. Kun ystäväni vielä asui kotonaan, hänellä oli tukihenkilönä nuori nainen, joka teki sen hänelle lahjaksi.
Todella tärkeä lahja, ajattelen selatessani kirjaa ja lukiessani sitä ystävälleni ääneen.
Tukihenkilö on selvästi nähnyt vaivaa ja käyttänyt taiteellisia lahjojaan kirjaa täyttäessään. Jokainen sivu on maalattu kauniisti vesiväreillä ja koristettu piirroskuvilla. Värit ovat tärkeitä kuvataiteita opiskelleelle ja harrastaneelle ystävälleni.
Tekijä on myös selvästi paneutunut tuettavansa elämäntarinaan. Otsikon ”Mitä opin sinusta” alle tukihenkilö on kirjannut asioita, jotka ovat olleet ystävälleni tärkeitä, mistä hän on nauttinut ja missä paikoissa hän on mielellään käynyt. Hän on myös merkinnyt ylös lapsuus- ja nuoruusmuistoja sekä sukulaisten ja tärkeiden ystävien nimiä.
Kun katselemme ja luemme kirjaa yhdessä, näen valon pilkahduksia ystäväni silmissä.
Jokainen meistä tarvitsee muistuttamista siitä, keitä pohjimmiltamme olemme. Tämä tieto voi hämärtyä eri syistä. Aito minuutemme, olemuksemme ydin, jää matkan varrella kertyneiden kerrosten alle. Voimme unohtaa itsemme, ja myös läheisillä voi olla meistä väärä kuva.
Seuraan ystävän muistisairauden etenemistä haikeana ja omaan elämääni peilaten. Mieleeni nousee Jesajan kirjan lohdullinen ajatus, että todellinen minämme on tallessa: ”…minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt.”
Kirjoittaja on Kotimaa-lehden tuottaja.
Kuva: Olli Seppälä
Ilmoita asiavirheestä