Turvapaikanhakijoiden auttaminen paransi seurakuntien yhteistyöverkostojen toimintaa, selviää tuoreesta Diakoniabarometristä.
Viime syksynä Suomeen saapui yllättäen 32 476 turvapaikanhakijaa. Seurakunnat reagoivat tilanteeseen järjestämällä tavara- ja vaatekeräyksiä, hätämajoitusta sekä toiminnallista ohjelmaa. Diakoniabarometrin vastaajista lähes 70 prosenttia koki, että turvapaikanhakijoiden auttaminen paransi toimijoiden yhteistyötä paikkakunnalla. Merkittävimpiä yhteistyökumppaneita olivat Suomen Punainen Risti, muut seurakunnan työalat, maahanmuuttovirasto sekä lähialueiden seurakunnat.
Yli puolet vastaajista oli myös tyytyväisiä tapaan, jolla seurakunnassa reagoitiin turvapaikanhakijoiden tarpeisiin. Heidän auttamisensa ei myöskään jäänyt vain diakonian harteille, vaan työhön osallistui soveltuvin osin koko seurakunta. Yhteensä 55 prosenttia vastaajista oli joko täysin tai osittain eri mieltä väittämästä ”turvapaikanhakijoista huolehtii pääasiassa vain seurakunnan diakoniatyö. Niin ikään 67 prosenttia oli täysin eri mieltä väittämästä ”turvapaikanhakijoista minulle aiheutuva työn määrä on ollut kohtuuton”.
Diakoniatyöntekijöistä lähes 90 prosenttia ajattelee turvapaikanhakijoiden ihmisarvoa puolustavan asennevaikuttamisen kuuluvan seurakunnan tehtäviin. Välineiksi asennevaikuttamiseen vastaajat tarjoavat oikean tiedon levittämistä sekä kohtaamisten järjestämistä.
– Kohtaamisten mahdollistaminen on seurakuntien huikea vahvuus ja mahdollisuus. Joukosta ihmisiä, joista puhutaan vain ”niinä”, tuleekin kohtaamisen myötä ihmisiä, joilla on nimi ja elämäntarina, katsoo myös barometrin raportin laatinut asiantuntija Titi Gävert Kirkkohallituksesta.
Tutkimuksen mukaan diakoniatyöntekijät eivät myöskään ajattele, että turvapaikanhakijoiden auttaminen olisi pois muilta avun tarvitsijoilta. Vain kolme prosenttia vastaajista oli täysin samaa mieltä väittämästä ”turvapaikanhakijoiden sijaan pitäisi enemmän auttaa paikkakuntamme kantasuomalaisia huono-osaisia. Luku on sama sekä sellaisten diakoniatyöntekijöiden kohdalla, jotka olivat mukana auttamassa turvapaikanhakijoita että sellaisten, jotka eivät olleet työssä mukana.
Apua ei saada sote-puolelta
Diakoniabarometristä käy ilmi, että diakoniatyöntekijät kohtaavat arjessaan monenlaista huono-osaisuutta.
– He kohtaavat syvää huono-osaisuutta, sellaista joka on ylisukupolvista ja jopa sellaista, mihin yhteiskunnan rakenteet eivät pysty vastaamaan, Titi Gävert sanoo.
Yli 90 prosenttia diakoniatyöntekijöistä kohtaa vähintään kuukausittain fyysisesti ja psyykkisesti sairaita, säännöllisesti toimeentulotukea saavia, pitkäaikaistyöttömiä ja toistuvasti ruoka-apuun turvautuvia. Puolet diakoniatyöntekijöistä kohtaa heitä lähes viikoittain ja reilu neljäsosa lähes päivittäin.
– Listalla korkealle nousivat ihmiset jotka eivät osaa hakea toimeentulotukea, eivät ole saaneet yrityksistään huolimatta apua, jota tarvitsevat ja ihmiset, joilla on neurologisia häiriöitä, Titi Gävert kertoo.
– On hyvin ilmeistä, että yhteiskunnassa on ihmisiä, jotka jäävät ilman sitä apua, jota sosiaali- ja terveyspuolelta pitäisi saada.
Uhkaavat tilanteet yleisiä
Diakoniatyöntekijät myös kohtaavat työssään uhkaavia tilanteita entistä useammin. Yli 60 prosenttia vastaajista kohtasi työssään uhkaavasti tai aggressiivisesti käyttäytyviä henkilöitä vuonna 2015.
Fyysisen väkivallan kohteeksi joutuminen on sen sijaan vähentynyt huimasti edelliseen Diakoniabarometriin verrattuna. Vuonna 2013 vastaajista 9 prosenttia kertoi jonkun työyhteisössään kohdanneen väkivaltaa useita kertoja ja 23 prosenttia raportoi työyhteisön jäsenen kohdanneen kerran väkivaltaa vuoden aikana. Vuonna 2015 toistuvasta väkivallasta kertoi vain kaksi prosenttia ja yksittäisistä tilanteista kahdeksan prosenttia vastaajista. Diakoniabarometrin kyselystä ei selviä, minkälaisissa tilanteissa uhkaa tai väkivaltaa on koettu.
Titi Gävert kertoo olleensa yllättynyt uhkaavien tilanteiden yleisyydestä.
– Siinä on riski, että niitä aletaan pitää työhön kuuluvana asiana. Että niihin turrutaan ja totutaan.
Gävertin mukaan seurakunnissa pitäisi varmistaa, että työyhteisössä on toimintamalli uhkaavien tilanteiden tai väkivallan varalle. Tilanteet ovat haastavia, sillä uhkaavaa käytöstä ei pidä sietää, mutta ihmistä ei myöskään tule hylätä sen takia, että hän käyttäytyy uhkaavasti tai aggressiivisesti.
Gävert itse ajattelee tulosten kertovan ihmisten pahasta olosta.
– Ajattelisin, että uhkaavat tilanteet seurakuntien diakoniatyössä kertovat katkeroitumisesta ja turhautumisesta, sekä mielenterveyspalvelujen niukkuudesta.
Voima yhteistyössä
Ylipäätään Diakoniabarometrin tulokset kertovat siitä, että Suomessa ihmiset voivat nyt entistä huonommin. Gävert pelkää sote-uudistuksen johtavan siihen, että ihmisen täytyy olla terve ja toimintakykyinen saadakseen apua.
– Sairastuminen tai muu katastrofi voi tapahtua kenelle tahansa. Yhteiskunnassa täytyy olla järjestelmä avun saamiseksi.
Viestin esille tuominen on Gävertin mukaan kirkon tehtävä.
Hän löytää kuitenkin Diakoniabarometrin tuloksista myös positiivisen viestin: yhteistyön voiman.
– Viranomaiset, kirkko, järjestöt ja yksittäiset ihmiset toimivat joustavana, luovana verkostona. Tämä on mielestäni myös läsnä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Diakoniabarometri julkaistaan Kirkon diakonianpäivillä 23.9.2016. Tutkimus löytyy myös Sakastin nettisivuilta.
Kuva: Esko Jämsä. Turvapaikanhakijat askartelivat joulukortteja Lauttasaaren kirkolla Helsingissä viime marraskuussa. Kirkolle perustettiin muutaman tunnin varoitusajalla väliaikainen hätämajoitustila turvapaikanhakijoita varten viime syyskuussa. Hätämajoituksen päätyttyä monet turvapaikanhakijat jäivät mukaan seurakunnan toimintaan.
Lue myös:
Heikki Hiilamo: Kohdistuuko 2010-luvun diakonia enää heihin, joiden hätä on suurin?
Diakin kirkolliseen koulutukseen viimevuotista vähemmän hakijoita
Diakoniaa pidetään entistä useammin kaikille kuuluvana sosiaaliapuna
Ilmoita asiavirheestä