Hiljaiset hautajaiset eivät ole Suomessa mikään harvinaisuus. Paitsi maalaisseurakunnissa.
Huhtikuun lopulla Pyhäselän seurakunnan pastori Kaisa Puustinen huokaisi huomatessaan, että hänellä olisi edessä ensimmäinen siunaustilaisuus, johon ei tulisi hänen lisäkseen ketään muuta kuin hautaustoimiston edustaja. Ei edes kanttoria. Vainajan tomumajakin lepäsi lainauurnassa.
– Tilanne oli minulle uusi, vaikka olen tehnyt tätä työtä kohta jo kymmenen vuotta. Kyllä se kouraisee.
Viime viikon torstaina Joensuussa vietetty tilaisuus sai kuitenkin uudet sävyt Kaisa Puustisen lasten ja heidän koulukavereidensa ansiosta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Radio Nova.
Polkupyöriä ja kauluspaitoja
Kotona Kaisa Puustinen huokaili, kuka voisi tulla saattamaan matkaan tuntemattoman. Ja mitä hänen matkansa varrella oli mahtanut tapahtua, kun ei ollut ketään, kenelle ilmoittaa hänen kuolemastaan.
– Alakouluikäiset lapseni kysyivät, voisivatko he tulla.
Siitä lähti lentoon idea, voisiko lasten koulusta tulla enemmänkin oppilaita saattoväeksi. Koulun uskonnonopettaja tarttui toimeen, ja halukkaita viides- ja kuudesluokkalaisia ilmoittautui puolen tusinaa.
Tilaisuuteen pyöräilleiden lasten ulkovaatteiden alta paljastui siistejä housuja ja kauluspaitoja. Puustinen liikuttui huomatessaan, että saattoväki saapui paikalle valmistautuneena ja vainajaa kunnioittaen.
Hän oli valinnut virsiksi Oi, jos mä matkamies maan ja Oi, Herra luoksein jää. Hän ajatteli, että tilaisuus oli mainio mahdollisuus oppia perinteisiä hautajaisvirsiä, eikä siksi valinnut niitä kaikkein tutuimpia lauluja.
Lapset, pappi ja lapsia saattanut opettaja veisasivat Wilhelmi Malmivaaran sanoja: ”Muut kaikki hylkää, vaan sinä et. Autuuden särkyneet sydämet sinulta saavat, sä luet haavat ja kyynelet.”
– Laulaessamme tajusin, että nämä sopivat tähän tosi hyvin, niistä tuli toivon meininki. Lauloin virsiä itsekin ihan uudella tavalla.
Tilaisuuden kulku oli tavanomainen rukouksineen ja raamatunlukuineen. Paljon luetussa ja jaetussa blogissaan Puustinen kertoo, kuinka lapset ennen tilaisuutta harjoittelivat kahdella jalalla seisomista ilman, että kädet menevät taskuun. ”Osasivat heti.”
Vielä saattojuhlan aamuna Kaisa Puustista pelotti hiukan, mutta juhlan jälkeen hän oli kiitollinen siitä, että uskalsi.
Rakkaudella luotu
Kaisa Puustinen on pohtinut tuntemattoman vainajan elämän kulkua.
– Jumala on luonut tämän ihmisen juuri sellaiseksi kun hän oli. Olen kaaren loppupäässä rukoilemassa ja lähettämässä häntä takaisin tekijänsä käsiin. Kuolema on ikuisuuden eteinen. Voimme saattaa ovelle, mutta jokainen menee siitä itse. Siellä on toinen vastassa. Siunaan ja toivotan hyvää matkaa.
Puustinen on hyvillään, että tuli kirjoittaneeksi kokemuksistaan blogin pyykkikoneesta puhdasta pyykkiä odotellessaan. Kirjoitus on levinnyt monille sivustoille ja synnyttänyt häkellyttävän laajan keskustelun yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä.
Puustinen kertoo siunaustilaisuuteen osallistuneiden lastenkin kyselleen, miksi joku on niin yksinäinen, ettei hautajaisiin tule ketään.
– Aikaisemmista blogeistani en ole saanut palautetta, en osannut odottaa tämmöistä.
Puustisen puhelin on soinut tiuhaan, ja häneltä on pyydetty aiheesta haastatteluja. Hänen viestinsä on ollut se, ettei yksinäisyys suinkaan aina ole ihmisen oma valinta, vaikka se joskus onkin.
– Olen otettu siitä, että koululaiset ovat miettineet, miten ihmistä voisi auttaa silloin, kun hän on vielä elossa. Yhteiskunnan virallinen turvaverkko harvenee koko ajan. Jos lapsetkin voivat ottaa haasteesta koppia, siihen pystyy kuka vain.
Kuva: Tiina Partanen / Joensuun ev.lut. seurakuntien viestintäyksikkö
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.