Kymmenvuotias tyttö katsoo Uusi tie -lehden kannessa suoraan kameraan. Lapsi esitellään koko nimellä. ”Hänen todistuksensa on ollut siunauksena monille”, kansitekstissä lukee.
Sisäsivuilla lapsen vanhemmat kertovat tyttärensä kolmen vuoden takaisesta onnettomuudesta ja vakavista terveysongelmista sekä niitä seuranneista hengellisistä unista.
Uusi tie on Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen julkaisema lehti. Lapsen ja hänen vanhempiensa aukeaman kokoinen haastattelu on julkaistu sen tuoreimmassa (20.7.) numerossa.
Jutun otsikossa lasta kutsutaan ”pieneksi näkijäksi”. Jutussa kerrotaan, että lapsen ollessa teho-osastolla ”kaksi toisilleen vierasta ihmistä sai illalla tiedon sanan, että [tyttö] tulee paranemaan täydellisesti, ja että hän tulee kertomaan Jumalasta”.
Uuden tien mukaan lapsi on kohdannut unissaan enkeleitä, Jeesuksen ja kuolleen sukulaisensa. Tytön perhe ja sukulaiset kertoivat unista kuultuaan uudistuneensa uskossa. ”Unet ovat vakuuttaneet, että Raamattu on totta”, tytön äiti kommentoi jutussa.
Lehdessä kuvaillaan useita lapsen näkemiä unia. Niissä hänen taskussaan on ollut hälytin, ”joka alkaa väristä, jos hän rikkoo kymmentä käskyä vastaan”. Yhdessä Uudessa tiessä kerrotuista unista Jeesus kiinnitti tytön otsaan lapun, jossa hän kertoi palaavansa pian. Tyttö sanoo jutussa huomanneensa unia nähtyään, että ”paha yrittää kaapata ihmisiä hyvältä puolelta ja sillä on myrkkyä, sellaista pahaa energiaa”.
Jutussa kerrotaan, että aluksi tyttö vastasi vanhemmilleen niukasti uniaan koskeviin kysymyksiin, ”tieto piti nyhtää hänestä”. Lehden mukaan lapsi ei ole myöskään halunnut kertoa unista koulukavereilleen. ”Aikuiset ovat unistani aika kiinnostuneita”, tyttö toteaa.
Onko lapsen yksityisistä uskonnollisista kokemuksista kertominen eettisesti perusteltua? Kotimaa24 pyysi asiantuntijoita ja Uuden tien päätoimittajaa kommentoimaan asiaa. Asiantuntijat lukivat jutun, mutta eivät jutun taustoja ja toimituksen työkäytäntöjä tuntematta halunneet arvioida yksittäistapausta. He kuitenkin peräänkuuluttivat toimittajilta tarkkaa harkintaa lapsia koskevassa uutisoinnissa.
Lapsiasiavaltuutettu: Lapsesta ei saa tulla uskonnollisen yhteisön väline
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila muistuttaa, että joissakin uskonnollisissa yhteisöissä henkilökohtaisista uskonasioista puhutaan hyvinkin avoimesti ja avoimuutta voidaan pitää jopa uskonvarmuuteen liittyvänä kunnioitettavana piirteenä. Esimerkiksi uskonnollisen tai poliittisen yhteisön äänenkannattajan on kuitenkin tunnistettava, että laajempi yhteiskunta voi suhtautua asiaan toisin.
– Valitettavasti silloin tällöin, onneksi erittäin harvoin, huomaan, että aikuisten vimma ja yltiöpäinen ratsastus omassa asiassaan menee lapsen tahdon ja edun edelle. Toimitusten ja myös uskonyhteisöjen on huolehdittava, ettei lapsesta tule uskonnollisen yhteisön väline.
Kurttilan mukaan lasta tulee kuulla, mutta lapsen mielipide ja etu eivät ole aina sama asia.
– Lapseen on suhtauduttava vakavasti. Eri asia on, missä määrin me aikuiset otamme lapsen kokemukset oman tulkintamme alaisiksi. Esimerkiksi unien tulkitsemisessa julkisuuteen pitäisi olla erittäin varovainen. Joskushan meillä aikuisilla voi olla erityinen tarve selittää ympärillä tapahtuvaa ja tulkita sitä itsellemme parhain päin, Kurttila arvioi.
Hyvät aikeet eivät takaa sitä, että lapsen etu toteutuisi.
– Hengellisyydessään kiivaiden, uskossaan ja asiassaan innokkaiden aikuisten motiiveissa en näe useinkaan pahaa, mutta ajattelemattomat hyväaikeiset teot voivat kääntyä kavalasti itseään vastaan. Ne voivat rampauttaa ihmistä jopa eniten, rikkoa lapsen arvoa ja arvokkuutta.
Kurttilan mukaan Uuden tien jutusta herää kysymys, onko lehden toimituksessa arvioitu tarpeeksi lapsen etua. Hänen mukaansa on yllättävää, että jutussa erikseen mainitaan tytön epäilevän asiasta kertomista omalle vertaisryhmälleen.
– Kun lapsi viestii, että hän ei ole halunnut kertoa haastattelussa ilmenevästä asiasta kavereilleen, toimitukselle on herättävä vakava kysymys lapsen tahdosta esiintyä tässä asiassa julkisuudessa. Toimitukselle on oltava selvää, että lehden juttu johtaa asian tuloon tietoisuuteen yleisölle, jota lapsi ei itse toivo.
Mediakasvattaja: Julkisuuden seurausten arviointi on toimittajien tehtävä
Toimittajalta vaaditaan lapsia koskevassa uutisoinnissa tarkkaa harkintaa, toteaa Mediakasvatusseuran Lapset osallisena mediassa -oppaan toimittanut ja lasten haastattelemiseen perehtynyt toimittaja Pauliina Grönholm.
– Ennen kaikkea arkaluontoisissa tapauksissa, esimerkiksi kun puhutaan terveydestä, toimittajalla on velvollisuus miettiä, onko lapsen edun mukaista esitellä hänet kuvalla ja koko nimellä. Ei riitä, että kysyy luvan vanhemmilta ja pesee sitten kätensä, Grönholm sanoo.
Hän muistuttaa, että lapsi tai tämän vanhemmat eivät aina osaa arvioida, mitä seurauksia julkisuudella voi olla.
– Ymmärtääkö lapsi, että jutun voivat lukea myös hänen koulutoverinsa? Ja jos nyt haluaa olla kasvoillaan esillä, haluaako olla myös kahden vuoden päästä? Näiden kysymysten pohtiminen on toimittajan tehtävä, Grönholm toteaa.
Hän sanoo ajattelevansa lähtökohtaisesti, että lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja että lapset ovat asiantuntijoita omassa asiassaan.
– Kysymys ei ole lapsen kokemuksen arvottamisesta, vaan siitä, mitä lisäarvoa hänen esiintymisensä omilla kasvoillaan juttuun tuo. Herkkiä aiheita pystytään käsittelemään hyvin myös, jos lapsen nimi jätetään mainitsematta.
Päätoimittaja: Vastaveto ajan hengelle
Uusi tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela sanoo, että toimituksessa mietittiin poikkeuksellisen paljon jutun julkaisemista ja tehtiin taustatarkistuksia. Nummelan mukaan toimitus oli jutun suhteen ”nöyrällä ja herkällä mielellä”.
– Julkaisupäätös tehtiin, koska on tärkeää, että myös lapsella on oikeus uskonnollisiin tunteisiin, ja niistä on oltava oikeus myös kertoa. Emme mielestäni jutussa väitä mitään tai nosta lasta millekään jalustalle, kerromme vain perhettä kohdanneesta tragediasta ja siihen liittyvistä lohduttavista unista.
Nummelan mukaan julkaisupäätös oli myös eräänlainen vastaveto ajan hengelle, joka suhtautuu kriittisesti uskontokasvatukseen ja siihen, että lapsille ylipäätään puhutaan Jumalasta.
– Tarkoitus oli antaa ääni lapsen kokemukselle aikana, jolloin lapset joutuvat näkemään ja kokemaan kaikenlaista. Nämä unikokemukset auttoivat jutun lasta kohtaamaan kärsimykset. Ajattelen, että Jumala ja taivas ovat todellisia, joten niiden kokeminen unessa on ymmärrettävä lohdutus. Samaan aikaan suhtaudun kriittisesti siihen, että kenenkään unien varaan rakennetaan hengellisyyttä.
Nummela vaikuttaa hieman yllättyneeltä, kun häneltä kysyy, tekeekö lehti tytöstä lapsisaarnaajan, jonka unille annetaan hengellinen todistusarvo.
– Kiistän tuon jyrkästi. Mutta jos juttua kaikesta huolimatta luetaan noin, olemme epäonnistuneet.
Kuva: Olli Seppälä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.