Emilia Karhun juttu Kotimaassa (22.2.) raportoi Itä-Suomen yliopistossa pidetystä Valta-symposiumista. Siellä todettiin jälleen kerran, kuinka Paavalin opetusta (Room. 13:1–7) on vuosisatojen ajan käytetty perusteluna, joka on saanut kristityt alistumaan kaikenlaisten poliittisten hallitsijoiden mielivallalle. Kirkot ovat olleet jopa hirmuvaltiaiden nöyriä tukijoita.
Vasta 1900-luvun alkupuolen kauheudet Euroopassa herättivät kriittisiä kysymyksiä kristittyjen sokeasta alistumisesta kaikenlaisille niin sanotuille esivalloille. Samaan aikaan 1960-luvulta alkaen kristityt länsimaiden ulkopuolella alkoivat kyseenalaistaa kristinuskon väärinkäytön sorron ja alistamisen ideologisena perusteluna.
Syntyi vapautuksen teologia, joka luki Paavalin Roomalaiskirjettä hieman syvemmälle. Paavali ei edellytä sokeaa kuuliaisuutta, vaan asettaa vallankäytölle laatukriteerin: ”Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Tee oikein, silloin saat kiitosta. Mutta jos teet väärin, pelkää!”
Paavali olettaa, että jos toimit oikein, hallinto tukee sinua ja ”toimii sinun parhaaksesi”. Aito esivalta puolustaa oikein toimivia. Entäpä jos hallinto murhaa, valehtelee, varastaa, vainoaa, sortaa, vaientaa ne, jotka puoltavat oikeudenmukaisuutta? Ei Paavali käske tottelemaan tällaista esivaltaa! Tällainen hallinto pitää saada kumotuksi ja korvatuksi paremmalla.
***
Ensimmäinen poliittisen vallan kriitikko oli kirkkoisä Augustinus. Pääteoksessaan Jumalan kaupunki hän opettaa: Sitä hyvää tarkoittavaa valtaa, jota vanhemmat käyttävät lapsiinsa, ei voi analogisesti soveltaa yhteiskuntaan. Jumalan luomistarkoitukseen ei kuulunut ajatusta, että jotkut ihmiset asettuisivat toisten yläpuolelle heidän hallitsijoikseen, kaikki ihmiset oli luotu tasa-arvoisiksi ”Jumalan rakastajiksi”.
Yhteiskunnallinen valta syntyi saatanan lankeemuksesta ”hallitsemisen himoon” (libido dominandi). Korkea enkeli halusi matkia Jumalaa alistamalla muut rationaaliset olennot oman valtansa alle. Samaan saatanalliseen vallanhimoon lankesi ihminen, joka halusi ”Jumalan hallinnan sijaan asettaa oman valtansa lähimmäisensä ylitse”. Siksi ihmisen historia on kirjoitettu sodalla ja verellä. Ihmisen vaellus on ollut yhtä taistelua siitä, kuka saa hallita muita, omistaa maata ja muita elämän resursseja.
Augustinus vastusti Platonin hierarkkista mallia valtiosta, jota hallitsevat hyveissä korkeimmalle kehittyneet eli aristokraatit. Hän kannatti platonistien inhoamaa demokratiaa: Ihmisen synnin tähden yhteiselämää vaivaavat pysyvästi himot ja intressiristiriidat; näitä ongelmia voidaan minimoida yhteiskuntasopimuksella, jonka suurin osa kansalaisista hyväksyy.
Yhteiskuntasopimus ei perustu liian korkeisiin tavoitteisiin, vaan sopimukseen kansalaisten raadollisen ”kollektiivisen rakkauden” yhteisistä kohteista. Tällaista minimikonsensusta tulee jatkuvasti tarkistaa ja parantaa. Näin vallanhimon haittoja voidaan vähentää.
Augustinuksen dynaaminen malli yhteiskunnasta tuo realismia kristittyjen näkemykseen politiikasta. Keskiajalla Augustinusta käytettiin väärin hierarkkisen platonisen yhteiskuntamallin puolustamiseen. Hänen todellinen yhteiskunnallinen ajattelunsa on löydetty vasta meidän aikanamme.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston dogmatiikan professori.
Mielipidekirjoitus on julkaistu Kotimaa-lehdessä 22.3.
Kuva: Matti Karppinen
Lue myös:
Lauri Thurén: Varhaisten kristittyjen mukaan kansalaistottelemattomuus vei eroon Vapahtajasta
Piispa Jolkkonen: Maallinen johtajasopimus helpottaisi kirkkoherran saamista viralta
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.