Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kohtasi Kuopion kirkkopäivien KirkkoAreenalla emerituspiispa Eero Huovisen. Keskustelunaiheena oli lasten ja nuorten syrjäytyminen.
Sinkkonen ehti istahtaa kommentoimaan K24:lle muun muassa, miten uskonto näyttäytyy hänen työssään lastenpsykiatrina. Tuleeko se vastaan hyvänä vai pahana asiana esimerkiksi vanhempien kautta?
– Aika vähän kumpaankaan suuntaan. Joskus hamassa muinaisuudessa, urani alkuvaiheessa oli sairaalaosasto, jossa oli televisio ja tutkimusjaksolla pieni poika, jonka kotona ei ollut televisiota ja jossa sitä pidettiin syntilootana. Oli riipaisevaa, kun 7-8-vuotias poika kurkisteli pylvään takaa jotakin ihan hömppää, vanhaa suomalaista mustavalkoelokuvaa. Häntä olisi ihan kamalasti se kiinnostanut, mutta toisaalta oli sitten se kotoa annettu eväs, jonka mukaan televisio on syntiä.
Sinkkosen omilla, nyt jo aikuisilla lapsilla on ollut selkeä kristillinen kasvatus pienestä pitäen iltarukouksineen. He ovat muodostaneet kuitenkin omat käsityksensä ja oman suhteensa kristinuskoon ja Jumalaan niistä lähtökohdista, mitä heillä on.
– Työssä on toki tullut vastaan niitä tilanteita, jossa perheellä on ollut erittäin voimakas, sillä tavalla fundamentalistinen uskonnollinen vakaumus, että jotkut mielestäni järkevät toimenpiteet ja jatkohoidot jääneet sen takia saamatta. Näitä tapauksia on ollut vain yksi tai kaksi satojen joukosta, ei sen enempää. Mielestäni ”raitis kristillisyys” on koossa pitävä voima ja hyväksi.
Mitä Jari Sinkkonen ajattelee – paapotaanko lapsia liikaa? Entä mikä on lapsen tarkimmin varjeltu salaisuus? Katso video: