Koko ajan tässäkin tärähtää ja sähköpostia tulee, sanoo Helsingin piispa Irja Askola puhelimessa ja tuntee korvaansa saapuvien viestien merkkiäänen. Askolalle virtaa nyt niin vihapostia kuin rakkauspostia. Tänäänkin on tullut jo satoja viestiä.
Hän on ollut piispana pian kolme vuotta.
– Sinä aikana tämä on rankin viikko. Tässä on hyvin monenlaisten tunteiden kanssa tekemisissä, piispa toteaa.
Hänen saamansa viestit johtuvat siitä, että hän siunaa sunnuntaina Helsingissä vietettävillä lähetysjuhlilla lähetystyöhön parisuhteensa rekisteröineen parin. Toinen heistä vihitään samalla papiksi.
Askola huomauttaa, että hänen saamassaan postissa ei näy vain suomalaisten kristittyjen erilaiset kasvot vaan koko yhteiskunnan kasvot.
– Osa haluaa seksuaalivähemmistöjen selkeämpää tunnustamista ja että heidän olemassaolonsa tulisi näkyvämmäksi kirkossa ja yhteiskunnassa. Osa kyselee ja ilmaisee hämmännyksensä ja osa katsoo, että nämä ilmiöt ovat vastustettavia ja tuomittavia. Kyllä tämän keskustelun voimakkuus on yllättänyt minut.
Tänään Irja Askolalle on luotu Facebookissa rakkaus- tai tukipostiryhmä, joka lähettää hänelle sähköposti- ja postikorttikannustusta. Tukijoita on jo reilusti yli 1000.
– Kun saa hyvin paljon tuomiota ja vihaa, tuntuuhan kannustus ja tuki myös hyvältä, Askola sanoo.
– Vihaposti satuttaa, sen täytyykin satuttaa, haluan säilyttää herkkyyteni.
Pakotettu yksimielisyys ei hyvästä
Askola iloitsee siitä, että kirkon erilaiset jäsenet ovat ottaneet puheoikeuden itselleen.
– Olisi surullista ja myös todellisuuden vääristymä, jos syntyisi mielikuva, että kirkon uskovaiset vastustaisivat rekisteröineen parin siunaamista läheteiksi ja tukijat olisivat kirkon reunamilta muutaman piispan siivittämänä.
– Meillä on kirkossa paljon heitä, joille seksuaalivähemmistöjen täydet oikeudet ovat kirkossa kannatettava asia. Heitä on työntekijöissä, luottamushenkilöissä ja seurakuntalaisissa.
Piispa myös painottaa, ettei hänen koe vihapostiksi sellaista postia, jossa hänen kanssaan ollaan eri mieltä.
– Sen sijaan jos viestit menevät uhkailun ja hengellisen solvauksen puolelle, se ei kuulu kristityn käytökseen, Askola sanoo ja haluaa osoittaa viestiään kaikille.
– Pakotettu yksimielisyys kirkossa on pelottavampaa kuin, että voidaan hyväksyä se, että meillä on erilaisia mielipiteitä ja raamattukäsityksiä. Kirkon protestanttiseen perinteeseen kuuluu, että ihmiset saavat ja voivat tulkita itse Raamattua. Joissakin asioissa tullaan eri tulokseen, ydinkysymyksistä kuten pelastuksesta ja Jumalan olemassaolosta olemme samaa mieltä.
Ei kulttuuri komentamalla muutu
Askola kuvaa, miten suomalaiset olivat aiemmin ”mykkiä” ja vaikenivat kaikilla kielillä, nyt piispan mukaan on hypätty toiseen laitaan ja millaisia tahansa kommentteja heitellään kauheasti ajattelematta.
– Joskus kyllä mietin, olisiko se ” kamala heitto” kumminkin minulle kutsu kohdata asia tai tunne, jonka aiemmin olen ohittanut. Vai olisiko viestin lähettäjän pitänyt tehdä sama mietintä itsessään?
– Sinänsä keskustelu on hyvä ja se, että moni haluaa nimenomaan kirkon sisällä puhua kirkon asioista. Ei sitä pidä pelätä, sehän on hyvä asia. Mutta sitten kun tämä kääntyy uhkailuksi, se ei ole enää hyvä.
Askola on puhunut paljon julkisuudessa ”erimielisyyden etiikasta”. Askolan mukaan lääke vihapuheitakin vastaan olisi eräänlainen ”nuotiopiiritekniikka”, siis vain se, että ihmiset tapaisivat. Tavatessa ei yritettäisikään muuttaa toisen näkemyksiä vaan kerrottaisiin omia tarinoita.
– Ei tämä kulttuuri muutu komentamalla eikä piispan kiertokirjeillä, vaan luomalla keskusteluun tilaa. Eri syistä meillä on erilaisia näkemyksiä. Meidän elämänkaaremme ja elämänkokemuksemme vaikuttavat uskoomme ja sen käytännön tulkintoihin . Se on illuusio, että hyvä ja toimiva kirkko on sellainen, missä kaikki ovat samaa mieltä eikä keskustella. Kyllä jo alkukirkossa otettiin kantaa ja oltiin eri mieltä.
Piispa huomauttaa, että kautta kristikunnan historian uskon ydinkysymykset ja ympäröivä yhteiskunta ovat joutuneet vuorovaikutukseen. Jokaisella vuosikymmenellä kristittyjen on pitänyt ratkaista joitakin suuria ja vaikeita kysymyksiä. Tällä hetkellä nämä kysymykset liittyvät seksuaalisuuteen ja seksuaalietiikkaan.
– Niin kuin kirkko on selvinnyt aiemmin, selviämme tästäkin. Me jotka seuraamme Jeesusta voisimme muistaa, että siitä meidät pitäisi tuntea, että rakastamme toisiamme. Kristityn rakkaudellinen asenne ei kuitenkaan edellytä samanmielisyyttä.Sen se kuitenkin edellyttää, että erilaisinakin olemme armon ja oikeudenmukaisuuden asialla.
Ilmoita asiavirheestä