Räsänen haluaa selvityksen uskonnollisten yhdyskuntien jäsenmaksusta

RäsänenuusiPäivi Räsänen (kd) sanoo Kotimaa24:lle.

– Nyt tämä vaihtoehto ei ole valtiovarainministeriön työryhmän selvitettävänä. Veron keräämisestä aiheutuvat kulut olisivat esteenä ainakin pienemmille yhdyskunnille, sillä valtio ei hoida ainakaan nykyisin kirkollisverotusta ilmaiseksi, hän jatkaa.

Räsänen vastaa kirkollisista asioista hallituksessa. Hän muistuttaa, että kirkollisverotusta ja kirkkojen yhteisöverotuottoa koskevat asiat kuuluvat valtiovarainministeriön ja siten valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen (sd) vastuulle.

– Hallitusohjelman mukaan seurakuntien yhteiskunnallisten tehtävien aiheuttamien velvoitteiden korvaaminen selvitetään vuoden 2011 aikana. Tämän selvitystyön tuloksia odotetaan yhä ja vasta sen jälkeen on tiedossa, millaisia muutoksia mahdollisesti tullaan tekemään. Selvitystyötä tehdään siis valtionvarainministeriössä, Räsänen sanoo.

Kotimaa24 uutisoi selvitystyöstä jo aiemmin tänään. Valtiovarainministeriössä finanssineuvoksen Elina Pylkkäsen mukaan valtiovarainministeriössä käsitellään vain yhteisöveroon liittyviä kysymyksiä, kirkollisveroasia ei ole siellä esillä.

Ministeri Räsäsen mukaan paineita uskonnollisten yhdyskuntien rahoituksen uudistamiseen on, ja hän viittaa asiassa siihen, että se on huomioitu jo hallitusohjelmakirjauksessa.

– Kirjaus tuli ohjelmaan KD:n ehdotuksesta ja sen tarkoituksena on, että myös muiden kuin luterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien hoitamat yhteiskunnalliset tehtävät arvioitaisiin. Rahoituksen uudistukseen luo painetta osin se, että on tietämättömyyttä siitä, että kirkon yhteisövero-osuus on nimenomaan korvausta hoidetuista yhteiskunnallisista tehtävistä, Räsänen sanoo ja viittaa siihen, että tällä hetkellä moni olettaa, että valtio tukisi suoraan uskonnonharjoittamista.

– Rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien avustus, joka perustuu uskonnollisten yhdyskuntien jäsenmääriin, on ollut talousarviossa vuodesta 2008 ja sen määrä on koko ajan ollut 200 000 euroa. Uskonnollisten yhdyskuntien jäsenmäärät ovat kuitenkin tasaisesti kasvaneet vuosien 2003-2011 välisenä aikana. Tämä koetaan epäkohdaksi. Olen ehdottanut lisäystä summaan, mutta sitä ei ole toistaiseksi voitu hyväksyä valtion tiukan taloustilanteen vuoksi.

Arkkipiispa Kari Mäkisen mielestä kirkollisveron voisi suoda myös muille kirkoille kuin luterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle. Hän kertoi asiasta tänään sanomalehti
Keskisuomalaiselle
.

Lue myös: Vapaa-ajattelijat: Ei verotusoikeutta uskontokunnille

KSML: Arkkipiispa valmis keskustelemaan kirkon verotusoikeudesta

Keskitalo: Kirkolla ei mitään muiden kirkkojen kirkollisveroa vastaan

Kolme mallia uskonnollisten yhdyskuntien yhteiskunnallisten tehtävien korvaamiseksi

Kansliapäällikkö: Valtionapujärjestelmä periaatteessa mahdollinen

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVoiko kristitty valikoida asiakkaansa vakaumuksen perusteella?
Seuraava artikkeliSoittiko paavi ranskalaiselle homoseksuaalille?

Ei näytettäviä viestejä